Asunnottomuutta pitää ennaltaehkäistä

LYHYESTIAsunnottomuus ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Sitä tulee ehkäistä muun muassa erilaisten matalan kynnyksen palveluiden avulla. Kuopiossa tärkeää on tarjota asumiseen riittävästi tukea sekä varmistaa ongelmia kohtaavan ihmisen pääsy sopivien palveluiden piiriin.

Asunnottomuus on yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan häpeäpilkuista. Tilastot eivät kerro koko totuutta ilmiöstä, mutta ne antavat jonkinlaista suuntaa. ARA:n asuntomarkkinakyselyn mukaan viime vuoden lopussa Kuopiossa asunnottomana oli 113 henkilöä, joista pitkäaikaisasunnottomia oli 45. Valtaosa asunnottomista suomalaisista elää Helsingissä.

Kuopiolainen asunnottomuus ei välttämättä näy kadulla tai tilastoissa. Asunnottomat ihmiset majailevat usein esimerkiksi tuttaviensa luona tai viettävät yönsä asumispäivystyksessä. On hyvin vaikeaa kiinnittyä palveluihin tai mihinkään muuhunkaan säännölliseen, kun joutuu päivästä toiseen etsimään väliaikaista suojaa.

Kuopiossa tehdään vuodessa kymmenittäin häätöjä. Arvion mukaan yhden yksittäisen häädön hinta on 5000 – 20 000 euroa. Jos häätö johtaa asunnottomuuteen, kasvaa hinta edelleen. Asunnottomuuden torjuminen ei siis ole vain moraalisesti oikein, vaan myös hyvin todennäköisesti säästää yhteiskunnan rahoja.

Häätöihin ja asunnottomuuteen johtavat Kuopiossa erityisesti erilaiset vaikeudet asumisessa (esim. ongelmat vuokranmaksussa). Siksi asunnottomuuden vähentämisessä kaikkein tärkeintä on järjestää riittävää sekä yksilöllistä tukea asumiseen ja arjessa selviytymiseen. Asumisen tuki tarkoittaa esimerkiksi apua raha-asioiden, siivouksen, ravitsemuksen, ihmissuhteiden ja terveyden kanssa. Päihde- ja/tai mielenterveysongelmat eivät saa olla este tuen saamiselle ja niistä kärsivien asiakkaiden alentunut toimintakyky pitää ottaa huomioon palvelua suunniteltaessa.

Parhaimmillaan asunnottomuuden ehkäiseminen koostuu monialaisesta ja pitkäjänteisestä työstä, jossa ihminen ja hänen elämäntilanteensa huomioidaan kokonaisuutena. Usein tärkeimmässä roolissa ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset (myös kolmannella sektorilla), joiden tehtävänä on kartoittaa kunkin asiakkaansa yksilöllinen tilanne ja auttaa löytämään juuri tuohon tilanteeseen parhaiten sopivat ratkaisut.

Lisää aiheesta:

Vuoden 2016 tilastoja: http://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Tilastot_ja_selvitykset/Asunnottomuus/Asunnottomat_2016(42132)

Asunto ensin- sivusto: http://asuntoensin.fi/