Vaalityötä tehdessä tulee jatkuvasti vastaan erityisesti ikäihmisten pärjäämiseen liittyviä huolia. Vanhusköyhyys, pienet eläkkeet, omaishoitajien jaksamisvaikeudet ja kotihoidon vähäiset resurssit ovat aiheita, jotka puhuttavat. Monia ikääntyneitä huolettaa, mitä on edessä, kun oma vointi heikkenee. Ironisena kommenttina kuulee usein ”toivottavasti se eutanasia hyväksytään ennen sitä”.
Vanhustenhoivan
epäkohdat ovat olleet jo pitkään omaisten, hoitohenkilökunnan ja tutkijoiden
tiedossa. Vanhustenhoivan tilanne on tuttu minulle myös kaupunginvaltuutettuna
ja perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenenä. Olen pyrkinytkin omalta osaltani
vaikuttamaan siihen, että Kuopiossa varattaisiin hoivapalveluihin ja
omaishoitajien tukemiseen riittävästi resursseja.
Vuoden 2019 alussa, hoivayritysten laiminlyöntien paljastuttua, vanhustenhoivasta virisi julkisuudessa vilkas keskustelu. Professori Teppo Kröger on arvioinut, että vanhustenhoivassa on jopa miljardin euron vaje. Kun resursseja on yksinkertaisesti liian vähän, on selvää, ettei inhimillinen tai arvokas elämä kaikkien kohdalla toteudu. Palveluiden tuottamisessa katsotaan liiaksi hintaa laadun ja hyvän elämän sijaan.
Suomalaisen vanhuspolitiikan ihanteena on yksityiskodissa vanheneminen, minkä johdosta yhä useampi ikäihminen asuu omassa kodissaan entistä pidempään ja entistä huonokuntoisempana. Tutkijoiden mukaan nykyinen palvelujärjestelmä tukee kotona annettavaa hoivaa huonosti: vaikka laitospaikkoja on vähennetty, kotihoitoa ei ole lisätty.
Viime aikojen hoivakeskustelu on painottunut hoitolaitoksissa ja asumispalveluyksiköissä asuvien ihmisten tilanteeseen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yksityiskotien arki ja kotonaan asuvat avun tarpeessa olevat ihmiset, joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Tutkimusten pohjalta on jo vuosia tiedetty, että heille kodista on vaarassa tulla epämiellyttävä paikka, jos tukea ei ole riittävästi saatavilla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat omaisettomat iäkkäät, jotka ovat muita useammin täysin virallisen avun varassa.
Ihmisten eläessä
yhä pidempään on kuitenkin ymmärrettävä myös se, ettei omassa kodissa asuminen
ole kaikille mahdollista. Esimerkiksi muistisairaat tarvitsevat usein sellaista
hoitoa, jota suuremmillakaan resursseilla ei ole helppoa toteuttaa kotona.
Niin lainsäädännöissä kuin vanhuspalvelujen käytännöissä on taattava se, ettei kukaan jää kotiinsa heitteille. Hoivaan on ohjattava riittävästi resursseja.
Korkea koulutustaso ja laadukas tutkimus ovat pitkään olleet
yksi Suomen kivijaloista. Suomella on ollut erinomainen maine maailmalla ja
Suomen koulutusjärjestelmään on tultu tutustumaan sankoin joukoin.
Opiskelin sosiologiaa Itä-Suomen yliopistossa ja valmistuin
yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2015. Liukuhihnamaisteriksi minua ei
voi kutsua, sillä otin opinnoilleni aikaa yhteensä kymmenisen vuotta. Kävin
samaan aikaan kokoaikaisessa työssä, ja varmaankin sen takia motivaatio
opiskeluun oli välillä heikko. Onnekseni kohdalleni sattui kuitenkin sellaiset
laitoksen työntekijät, joilla oli aikaa ja halua kannustaa minua eteenpäin.
Mahtaako nykyajan opiskelijoille olla enää tarjolla samaa?
Korkeakoulusektoria on vuosia koeteltu muutoksilla ja
leikkauksilla. Viime eduskuntavaaleissa ehdokkaat poseerasivat Koulutuksesta ei
leikata -kylttien kanssa, mutta juuri työnsä lopettanut hallitus toimikin
täysin lupauksiaan vastaan. Koulutuksesta ja tutkimuksesta on leikattu monella
saralla. Koulutuksen ja tutkimuksen on myös usein ohittanut puhe innovaatioista
ja kaupallistamisesta.
Yliopistolta kuuluu, että tutkimuksen ja opetuksen resurssit
ovat selvästi aiempaa niukemmat. Yliopistojen perusrahoitusta on leikattu ja
valtion rahoitus yliopistoille on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi. Kilpailu
ulkopuolisesta rahoituksesta vie ison osan yliopistoyhteisön työajasta ja sisäinen
kilpailu myös heikentää hyvää työyhteisöä. Kilpaillun rahoituksen projekteissa
vastataan yhä useammin tarkoin määriteltyyn tutkimusaiheeseen. Kilpailtu
rahoitus tuo mukanaan aikaa vievää hallintoa. Työ on silppua ja sälää ja akateemisen
intohimon korvaa uupumus ja motivaation lasku. Tutkimusta tehdään usein
määräaikaisissa työsuhteissa, apurahalla ja epävarmana tulevasta.
Koulutusleikkauksilla Suomi on sahannut omaan jalkaansa. Koulutusleikkausten
kanssa samaan aikaan tutkitun tiedon arvostus on yhteiskunnassa laskenut.
Poliittinen päätöksenteko on ollut liian suoraviivaista ja hätäistä siihen,
että tutkijoita olisi kuultu ja tietoon perehdytty. Netin ja somen valtaa
äänekäs huuhaa.
Koulutus, tutkimus ja sivistys ovat selviytymiskeino
Suomelle. Tavoitteena voi olla vain erinomaisen laadukas koulutusjärjestelmä ja
huippututkimus. Korkeakoulusektorin ja tutkimuksen rahoituksen tulee olla
ennakoivaa ja pitkäjänteistä. Tutkitun tiedon tulee saada yhteiskunnassa
riittävän arvostuksen ja päätöksenteossa riittävän painoarvon. Asenneilmapiiriä
tulee kehittää kaiken maailman dosenttien tutkimusta arvostavaksi.
”Lapsi
tarvitsee huomiota – nykyajan vanhemmat katsovat vain kännykkää!”
”Nää
levottomat lapset on just niitä, jotka saa pelata monta tuntia päivässä!”
”Rajat puuttuu
– siinä perheessä on kyllä lapset ottaneet vallan!”
Yhteiskunnassa
ja vaalikentillä puhuttaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ja
syrjäytyminen sekä levottomat koululaiset ja uupuneet opettajat. Olen
huomannut, että poliitikot mielellään pesevät kätensä lasten ja nuorten
lisääntyvistä ongelmista toteamalla, että syy on vanhemmissa.
Onko hukassa
oleva vanhemmuus totta vai tarua? Vaikea sanoa. Vanhempien syyllistäminen ja
vanhemmuuden kyseenalaistaminen on ainakin hyvin yleistä. Syyllisyyden taakkaa kantavat
erityisesti äidit. Itse asiassa ei ole montaa päivää siitä, kun kuulin
sanottavan, että nuoret naiset pitäisi velvoittaa useamman kuukauden lasten- ja
kodinhoitokurssille. Ennen oli kuulemma paremmin.
Asiat eivät
kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaisia. Maailma on moninaisempi ja yhteiskunta
sirpaleisimpi kuin ennen. Digitaalinen maailma ulottuu kaikkialle. Naiset
kouluttautuvat ja luovat uraa. Suomessa äidit ovat kokopäivätyössä muita maita
useammin. Toisaalta myös työttömyys ja syrjäytyminen on ylisukupolvista.
Hyvinvointi jakautuu. Tukiverkkoa ja esimerkiksi isovanhempia ei välttämättä
ole lähistöllä. Toisaalla työelämän paineet ja toisaalla työttömyys väsyttävät.
Työelämän epävarmuus vaikuttaa erityisesti naisiin. Nuoret naiset kantavat
paljon huolia. Koulut ovat yhtä suurempia yksiköitä ja luokat aivan liian
suuria. Inkluusion myötä mukana on monta erityislasta ilman tarvitsemaansa
tukea.
Ovatko siis
nykyajan kakarat kurittomia ja onko vanhemmuus hukassa? Mikä on syy ja mikä
seuraus? Näkemykseni on, että elämme hyvin erilaisessa maailmassa kuin
sukupolvet ennen meitä. Ja yhtä lailla näkemykseni on, että monet tämän hetken ongelmista
ovat seurausta leikkauksista ja hyvinvointivaltion alasajosta. On tosiasia,
että Suomessa on viimeisinä vuosina tehty todella kovia, lasten ja nuorten
hyvinvointiin vaikuttavia yhteiskunnallisia päätöksiä. Olisi ihme, jos tämä ei
näkyisi missään.
Huoltosuhteen
heikkenemisen vuoksi Suomen syntyvyyttä tulisi saada nostettua ja/tai maahanmuuttoa
kasvatettua. Meidän tulee muuttaa lapsiin ja vanhempiin kohdistuvaa puhetapaa
ja asennetta sekä olla avoimempia monenlaisia perheitä ja elämäntapoja kohtaan.
Ennen kaikkea Suomen tulee pitää kiinni hyvinvointivaltion palveluista sekä
laadukkaasta ja tasa-arvoisesta koulutuksesta. Ennaltaehkäisy on monin verroin
halvempaa kuin uupuneiden vanhempien tai masentuneiden lasten ja nuorten hoito.
Hyvinvointivaltion palvelut ovat osa ennaltaehkäisyä. Ihmiset ovat tutkitusti
onnellisempia yhteiskunnassa, joka pitää huolta myös heikommista.
Feminismi. Sana, joka herättää vahvoja tunteita ja
mielikuvia. Parhaimmillaan voimasana, joka kertoo taistelusta tasa-arvoisen
yhteiskunnan puolesta. Pahimmillaan haukkumasana, jolla pyritään vaientamaan,
häpäisemään ja leimaamaan.
Minä olen feministi. Joku tulkitsee minun sen vuoksi vihaavan
tai väheksyvän miehiä, toinen pitää minua isänmaan vihollisena, kolmas muuten
vaan tiukkapipona.
Lopulta feminismissä ei kuitenkaan ole kyse mistään kovin
pelottavasta. Kyse on siitä, että vaadimme kaikkien sukupuolten välistä
tasa-arvoa ja haitallisten valtarakenteiden purkamista. Valitettavasti yhteiskunnallinen
valta keskittyy edelleen harvoille miehille, ja siksi tasa-arvon vaatimus on yhä
ajankohtainen. Ihmisiin myös kohdistuu sukupuolen mukaan hyvin erilaisia ja
perinteisiä odotuksia. Näistä odotuksista on paljon haittaa sekä yksilöille
että yhteiskunnalle.
Moni kriitikko kysyy nyt, että miksi emme puhu egalitarismista
(näkemys, jonka mukaan yhteiskunnassa pitää edistää kaikkien ihmisten välistä
tasa-arvoa). Vastaan, että siksi, koska egalitarismista puhuminen häivyttää sen
tosiseikan, että sukupuoli ja seksuaalisuus todellakin edelleen määrittää
vahvasti asemaamme ja mahdollisuuksiamme yhteiskunnassa.
Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo on se tavoitetila, johon
myös feministit tähtäävät. Tuota tasa-arvoa ei kuitenkaan saavuteta sillä, että
esimerkiksi piilotamme kielestämme sukupuolten välistä eriarvoisuutta kuvaavat
termit. Sama koskee myös esimerkiksi tummaihoisten, kehitysvammaisten tai
romanien oikeuksista käytävää keskustelua. Jos haluamme puhua vaikkapa romanien
syrjinnästä työelämässä, emme ryhdy keskustelemaan siitä, ettei ketään ihmistä
saa syrjiä työelämässä. Sen sijaan kohdistamme huomion nimenomaan romanien
kokemaan työsyrjintään.
Eräs päivänpolttava feministinen teema Suomessa ja muuallakin
maailmassa on suhtautumisemme eri kulttuurien kohtaamisiin ja uusiin
asukkaisiimme. Toisilleen vieraiden kulttuurien kohtaaminen voi nostaa esille
kysymyksiä, joihin meillä ei välttämättä ole yksioikoisia vastauksia.
Mitä tiedämme esimerkiksi vastaanottokeskuksissa elävien
naisten erityistarpeista ja olosuhteista? Miten saada pakolaistaustaisille
naisille ääni heitä koskevassa keskustelussa? Onko Suomessa ongelmallista
järjestää uimahalliin vain naisten vuoroja? Miten Suomessa löytävät paikkansa
vähemmistössä elävät vähemmistöt, vaikkapa seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat
turvapaikanhakijat? Entä pitäisikö meidän vaatia jokaista Suomeen muuttanutta
tai Suomessa vierailevaa miestä uskonnosta riippumatta kättelemään naisia? Tai
pitäisikö (nais)poliitikkojemme suostua käyttämään huivia neuvotellessaan eri
maiden uskonnollisten johtajien kanssa?
Muun muassa edellisten kaltaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin
feminismi on omiaan löytämään vastauksia, sillä feministiseen keskusteluun
kuuluu sisäänrakennettuna (itse)kriittisyys ja totuttujen tapojen ja
ajatusmallien kyseenalaistaminen. Se pystyy myös huomioimaan eri ryhmien
väliset valta-asetelmat ja etuoikeudet.
Feminismiä tarvitaan edelleen – myös tämän vuosituhannen
Suomessa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus kaatui
kalkkiviivoilla. Alun perin uudistukselle asetetut hyvät ja arvokkaat
tavoitteet eivät sittenkään jaksaneet vetää maaliin saakka. Kokoomuksen niin
kutsuttu valinnanvapaus eli palveluiden markkinaehtoistaminen sotki kuvion, vaikka
alusta asti tiedettiin sen mittavat ongelmat. Markkinaehtoistamisesta pidettiin
kuitenkin jääräpäisesti kiinni sillä seurauksella, että Sipilän hallitus kaatui
loppumetreillä.
Mitä sote-työstä jäi käteen?
Muutaman vuoden aikana on pohdittu rakenteita ja
yhteistyömalleja, laadittu selvityksiä ja tehty arvokasta kehittämistä. Sote
elää jo paikoin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työssä. Yhteistyötä
varmasti halutaan jatkaa, vaikka kokonaisuudistus ottikin takapakkia. Monet kehittämisratkaisut
lienevät sellaisia, että ne tukevat alueiden omia erityispiirteitä sosiaali- ja
terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä.
Uudistuksen alkuperäinen idea oli hyvä, ja monet viimeisten
vuosien aikana syntyneet ajatukset ja ideat ovat edelleen hyödynnettävissä. Sosiaali-
ja terveyspalveluiden integraatio ja asiakaspolkujen kehittäminen tulevat
uudelleen hiottaviksi uuteen eduskuntaan. Nyt on aika lopullisesti kuopata nk.
valinnanvapaus ja tehdä uudistus kansalaisten hyvinvointi edellä.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu ja
pääasiallinen tuotanto tulee säilyttää julkisella sektorilla. Palveluita
voidaan täydentää tarpeen mukaan kolmannen ja yksityisen sektorin tuottamilla
palveluilla, kuten tälläkin hetkellä. Laadun ja tasa-arvon takaamiseksi vastuu
on syytä siirtää leveämmille hartioille, eli maakunnille.
Pidetään huoli siitä, että uusi sote nousee opikseen
ottaneena. Keskiössä hyvinvointi, ei voitontavoittelu.
Osallistuin tällä viikolla kolmeen kuntalaisten kuulemistilaisuuteen koskien Kuopion koillisen maaseutualueen kouluverkkoselvitystä.
Tilaisuudet järjestettiin Juankosken, Vehmersalmen ja Riistaveden
kouluilla. Jokaiseen osallistui paljon paikallisia asukkaita ja pienten
sekä isompien koululaisten vanhempia.
Kouluverkkoselvityksen lähtökohtana on ollut sen selvittäminen, miten
voisimme turvata kaikille kuopiolaisille koululaisille laadukkaan
perusopetuksen ja tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet. Ennusteiden
mukaan oppilasmäärät ovat koillisella maaseutualueella laskemassa ja
meille päättäjille on tämän vuoksi valmisteltu erilaisia ehdotuksia
opetuksen keskittämisestä isompiin yksiköihin. Tämä tarkoittaisi
joidenkin kyläkoulujen lakkauttamista.
Valmistuneessa kouluverkkoselvityksessä esitetään huoli erityisesti
yläkoulujen opetuksen laadusta ja eriarvoistumisesta. Oppilasmäärän
laskiessa myös opetuksen järjestäminen vaikeutuu ja etenkin valinnaisten
aineiden osalta valikoima supistuu. Kyläkoulujen oppilaiden
valinnanmahdollisuudet voivat olla merkittävästi heikommat kuin
ikätovereilla täällä kantakaupungissa. Myös oppilashuollon osalta voi
tulla vaikeuksia, ja esimerkiksi terveydenhoitajat ja koulukuraattorit
ovat enemmän läsnä isommissa kouluissa. Nämä seikat puoltavat opetuksen
keskittämistä isompiin yksiköihin. Mutta ei asia tietenkään ole aivan
näin yksinkertainen.
Tämän viikon kuulemistilaisuuksissa sekä lukuisissa vanhempien
yhteydenotoissa on voimakkaasti vedottu siihen, että opetuksen laatua
määriteltäessä huomioitaisiin paremmin kyläkoulujen tarjoamat hyödyt.
Opetuksen laatu pitäisi kyetä määrittelemään kokonaisuutena, jossa on
huomioitu kaikkien vaihtoehtojen plussat ja miinukset. On myös
päätettävä, millaiseen arvojärjestykseen hyödyt ja haitat asetetaan.
Itse annan tällaisia päätöksiä tehtäessä paljon painoarvoa
koululaisten ja heidän vanhempiensa näkemyksille siitä, mikä heidän
kannaltaan olisi paras ratkaisu. Siksi olen iloinen siitä, pääsin
osallistumaan kaikkiin kuulemistilaisuuksiin. Pidän myös hienona, että
vanhemmat ovat lähteneet voimakkaasti ottamaan kantaa päätöksentekoon
tuoden monipuolisesti ja asiallisesti esille oman kantansa.
Koillisen maaseutualueen koulujen vanhemmat puhuvat nähdäkseni
yhdellä suulla kyläkoulujen säilyttämisen puolesta. Perustelut tälle
ovat mm. seuraavanlaisia:
Kyläkoulujen yhteisöllisyys tukee oppilaan oppimista ja muuta
jaksamista. Tämän nähtiin vaikuttavan positiivisesti mm. lasten
mielenterveyteen.
Pienet kyläkoulut ovat turvallisempia oppimisympäristöjä.
Kerrottiin, että mahdolliset koulukiusaamistapaukset on helpompi
selvittää ja huumeita liikkuu näissä kouluissa vähemmän kuin täällä
kaupungissa.
Lyhyet koulumatkat ovat oppilaan terveyden ja muun hyvinvoinnin
kannalta parempia. Jos koulupäivän aikana istutaan useampi tunti
bussissa, on tämä aika pois harrastuksista ja muusta vapaa-ajasta.
Kuljetusreitit voivat olla talviaikaan turvattomia, ja
matkapahoinvoinnista kärsiville lapsille tilanne olisi hyvin ahdistava.
Pienemmät luokkakoot tukevat paremmin oppilaiden keskittymistä ja ovat hyväksi useille erityislapsille.
Ympäristön kannaltakin kyläkoulut voivat olla hyväksi monella tapaa.
Lyhyempien koulukuljetusmatkojen lisäksi opetus lähellä luontoa
parhaimmillaan parantaa lasten luontosuhdetta (tästä oli 3.11. Savon
Sanomissa mielipidekirjoitus Riikka Viinikanojalta, tosin maksumuurin takana).
Kun vaakakupissa on valinnaisaineiden määrä ja toisessa yllä listatut
tekijät, ei ole lainkaan yksiselitteistä, että opetuksen keskittäminen
parantaisi maaseutualueella asuvien koululaisten opetuksen
kokonaislaatua. Plussat ja miinukset on punnittava tarkkaan, ja
perheiden näkemykset on huomioitava päätöksenteossa. Kyläkoulut
puolustavat paikkaansa yhteisöllisyydellään ja kyvyllään huomioida
jokainen oppilas yksilöllisesti. Tätä näkemystä aion itse tuoda esille,
kun ryhdymme tekemään päätöksiä koillisen alueen kouluista.
Artikkeli köyhyydestä ja suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä oli kuvaava (SS 2.8.). Haastateltavana ollut Emppu kertoo perheensä arjesta karua tarinaa, jossa rahat eivät aina riitä edes ruokaan.
Tarina ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Aivan liian moni joutuu
Suomessa turvautumaan hyväntekeväisyyteen saadakseen edes välttämättömät
tarpeensa tyydytettyä. Köyhyydessä elävistä iso osa on lapsia. Miten
näin voi olla yhdessä maailman parhaimmista maista? Eikö suomalaisen
hyvinvointivaltion pitäisi huolehtia myös köyhimmistään?
Pitäisi kyllä. Esimerkiksi laissa toimeentulotuesta, viimesijaisesta
sosiaaliturvasta, kirjoitetaan, että toimeentulotuen avulla turvataan
henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön
toimeentulo.
Silti meillä on viime vuosina heikennetty merkittävillä tavoilla
pienituloisten asemaa. Terveyskeskusmaksujen nostaminen, perusturvan
indeksijäädytykset, aktiivimalli, lapsilisien leikkaukset…
Kaiken takana tuntuu olevan ajatus köyhästä laiskana
omaneduntavoittelijana, jota pitää kepillä ”kannustaa” eteenpäin. Syy
köyhyydestä lankeaa yksilölle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola
toteaa jutussa, ettei suomalaista köyhyyttä ymmärretä laajalti. Olen
samaa mieltä. Siksi tällaisten tarinoiden kertominen on tärkeää.
Jokaiselle jutun lukeneelle lienee selvää, ettei Empun köyhyys ole
oma valinta. Hän ei lukemani perusteella tarvitse sen enempää keppiä
kuin porkkanaa. Hänen perheensä tarvitsee elääkseen lisää rahaa kuten
moni muukin köyhyydessä elävä suomalainen.
Mielestäni on selvää, että sosiaaliturvan vähimmäistasoa on
korotettava ja järjestelmästä on tehtävä aidosti asiakasystävällinen
mahdollisimman pian. Tämä on täysin mahdollista, jos vaan tahtoa löytyy.
Ohessa 11.6. Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa pitämäni vasemmistoliiton ryhmäpuheevuoro koskien tilinpäätöstä 2017.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut läsnäolijat,
Vuosi 2017 oli Kuopion talouden näkökulmasta hyvä. Emokaupungin 9,6
miljoonan euron sekä kaupunkikonsernin 32,8 miljoonan euron ylijäämä
antavat aihetta optimismiin. Talous on kehittynyt positiivisesti, ja
näyttää siltä, suotuisa kehitys jatkuu monilta osin edelleen. Runsas
rakentaminen, työllisyyden parantuminen ja yhteisöjen hyvä tulokehitys
tulevat luultavasti kasvattamaan verotulojamme. Tilanne on valoisampi,
kuin vielä vähän aikaa sitten uskottiin.
Viime vuoden tulos nimittäin oli huomattavasti ennalta arvioitua
parempi. Vielä vuoden 2018 talousarviota laadittaessa tilikaudesta
ennakoitiin alijäämäistä. Vaikka arvion ja toteuman välinen ero ei
kokonaisuuden kannalta välttämättä vaikuta kovin suurelta summalta, on
ennusteilla iso merkitys kaupungin toimintoja budjetoitaessa.
Kuten tänään listalla olevassa arviointikertomuksessakin todetaan,
voivat epätarkat ennusteet muun muassa aiheuttaa tarpeettomia
säästötoimia. Näillä säästötoimenpiteillä voi olla vahingollisia
seurauksia kaupunkilaisille. On tärkeää, että me päättäjät saamme
päätöksenteon tueksi mahdollisimman tarkat ennusteet. Tässä on selkeä
kehittämisen paikka Kuopion kaupungin taloudenhoidossa.
Arvoisat läsnäolijat,
Tulevina vuosina Kuopiossa toteutetaan merkittäviä investointeja.
Tavoitteemme ovat kunnianhimoisia. Kasvutavoitteiden ohessa on kuitenkin
syytä muistaa, ettei kasvu ole mikään itseisarvo. Se on väline
hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Meidän on pidettävä mielessä sekin, että Kuopiossa on myös paljon
ihmisiä, jotka eivät ole päässeet mukaan nähtävillä olevaan hyvään
kehitykseen. Esimerkiksi asunnottomuustilanne paheni viime vuonna.
Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, ja nuorten mielenterveysyksikössä
lähetteiden määrä lähes kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.
Ikäihmisten asumispalvelupaikkoihin oli kohtuuttoman pitkiä
jonotusaikoja.
Kaupungissamme on havaittavissa voimakasta eriarvoisuutta, johon
meidän on välttämätöntä puuttua entistä voimakkaammin. Niin kauan, kuin
sote- palvelut ovat kaupungin vastuulla, on meidän pyrittävä siihen,
että jokaisella olisi mahdollisuus niitä käyttää. Ennaltaehkäisyn
näkökulmasta olennaista on esimerkiksi huolehtia laadukkaasta
varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta ja oppilashuollosta. Se, mihin rahaa
satsataan, on valtuuston arvovalinta.
Kaiken kaikkiaan meidän pitäisi entistä selkeämmin ajatella
kaupunkilaisten hyvinvointiin tehtäviä satsauksia investointeina sen
sijaan, että ne nähtäisiin kuluerinä. Sen lisäksi, että asukkaiden
hyvinvoinnista huolehtiminen on kunnan tärkein tehtävä, on se myös hyvää
taloudenpitoa. Kuten kaikki tiedämme, ovat terveet, hyvinvoivat ihmiset
kuntien tärkein voimavara. Heistä syntyy kaupungin elinvoima.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat, hyvät kuopiolaiset
Vuoden 2017 tilinpäätös viestii sellaisesta positiivisesta
kehityksestä, jota olemme varmasti kaikki odottaneet. Vaikka
kehitettävää on vielä paljon, oli vuosi monella tapaa hyvä.
Ryhmämme puolesta kiitän kaupungin henkilökuntaa arvokkaasta
työpanoksesta, jonka varaan menestyksemme rakentuu nyt ja
tulevaisuudessa. Kiitos myös kaikille niille kuopiolaisille, joiden
aikaan saama hyvä ei ehkä suoraan ole luettavissa raporteista, mutta
jotka pyyteettömästi käyttävät voimavarojaan muiden hyväksi:
vapaaehtoistyöntekijöille, omaishoitajille, kyläyhteisöjen aktiiveille
ja niin edelleen. Ja ylipäätään kiitos kaikille niille lähes 120
tuhannelle kuopiolaiselle, jotka tekevät tästä kaupungistamme niin
erityisen. Panoksenne on ensiarvoisen tärkeä yhteisellä matkallamme
kohti hyvän elämän pääkaupunkia.
Sain kunnian toimia Kuopion Vasemmistoliiton edustajana puolueiden
yhteisessä vappujuhlassa Kuopion torilla 1.5.2018. Ohessa puheeni
videona ja tekstinä.
https://youtu.be/-9gbBGEh4Jc
Arvoisat kuulijat,
Toukokuussa 1918 – siis sata vuotta sitten – päättyi sota, jonka
muisteleminen on meille edelleen kivuliasta. Suomi jakautui tuolloin
kahtia, punaisiin ja valkoisiin. Ihmisiä menehtyi niin taisteluissa kuin
terrorin uhreina. Tapahtumien poikkeuksellisen julmasta luonteesta
kertoo se, että punaisista uhreista yli kaksi kolmasosaa tuli vasta
sodan päätyttyä. Sodan jälkeisillä vankileireillä ja pakkotyölaitoksissa
kuoli arviolta toista kymmentä tuhatta punavankia. Kyseessä oli
järkyttävä koston aalto. Vankileirien julmuudet herättivät kauhistusta
silloin ja herättävät sitä edelleen. Kuinka jotain sellaista saattoi
tapahtua?
Vuoden 1918 sodan uhreja eivät olleet vain taisteluissa kuolleet,
teloitetut, terrorin kohteeksi joutuneet tai vankileirien kurjissa
olosuhteissa menehtyneet ihmiset, vaan myös heidän läheisensä ja
omaisensa, kokonaiset sukupolvet. Sen vaikutukset heijastuvat vielä
tähänkin päivään ja käsittelemme sodan aikaisten tapahtumien aiheuttamia
traumoja edelleen. En väitä ymmärtäväni noita aikoja, sillä tuskinpa
kukaan ikäluokkani edustaja todella ymmärtää. Uskon kuitenkin, että
sodan aikaisista tapahtumista puhuminen on tärkeää. Vain sillä tavoin
haavat voivat parantua. Ja samalla kun muistelemme, on tehtävämme ottaa
myös opiksi. Nuo tapahtumat eivät saa enää koskaan toistua. Meidän on
vaalittava rauhaa kaikin mahdollisin tavoin.
Hyvät kuulijat,
Jokainen meistä on varmaankin tuntenut sen tulehtuneen ilmapiirin,
joka Suomessa on viime aikoina vallinnut. Vihapuhe ja uhkailu ovat
arkipäiväistyneet todella nopeasti. On myös huolestuttavaa, kuinka
rasistiset ja naisvihamieliset voimat ovat saaneet täällä yhä enemmän
tilaa samalla, kun noiden voimien vastustajat helposti leimataan vain
toiseksi ääripääksi.
Tuomitsen ihmisvihan, mutta toisaalta ymmärrän, että eriarvoisuus,
epäoikeudenmukaisuus ja turvattomuuden tunne synnyttävät ihmisissä
vihaa. Tuota vihaa meidän tulee torjua eriarvoisuutta vähentävällä
politiikalla ja ihmisten arvostavalla kohtelulla. On pidettävä lujasti
kiinni siitä, että hyvinvoiva yhteiskunta ei määrittele ihmisarvoa
kansalaisuuden, ihonvärin, pankkitilin saldon tai työmarkkina-aseman
perusteella. Ihmisyyden puolustaminen ei ole vain yksi aate muiden
joukossa, eikä vääryyksien edessä vaikeneminen ole tolkun ihmisen
merkki. Ihmisläheisten arvojen puolustaminen vaatii joskus rohkeutta,
mutta jos minä ja sinä emme sitä tee, niin kuka sitten.
Hyvät ystävät,
Suomen tämänhetkinen hallitus ei edusta minun arvomaailmaani, eikä se
edistä suomalaisten yhtenäisyyttä. Hallituksen keskeisimmät päätökset
perustuvat ideologiaan, joka suhtautuu vaivalla rakennettuun
hyvinvointivaltioon vihamielisesti ja katsoo heikoimmassa asemassa
olevien ihmisten olevan merkittävä, tai kenties jopa merkittävin, uhka
valtiolle ja sen tärkeimpänä pidetylle tavoitteelle, talouskasvulle.
Erityisesti hallitus haluaa rangaista köyhyydestä ja työttömyydestä.
Taustalla on vinoutunut ihmiskäsitys, jonka mukaan työtön on henkilö,
joka ei pysty itse huolehtimaan itsestään eikä halua tehdä oikeastaan
mitään. Työtöntä pidetään joko laiskana siivelläeläjänä tai passiivisena
sosiaalityön kohteena. Työpaikkojen puutteen ilmeistä osuutta heikkoon
työllisyyteen ei haluta edes myöntää.
Myöskään tavalliset työntekijät eivät säästy Juha Sipilän hallituksen
hyökkäyksiltä. Näyttää siltä, että Suomesta halutaan tehdä yhteiskunta,
jossa työntekijöillä ei ole enää mitään mahdollisuutta neuvotella
omista työehdoistaan. Työntekijät nähdään vähemmän arvokkaina kuin
työnantajat, vaikka todellisuudessa suomalainen yhteiskunta pysähtyisi
ilman tavallisten palkansaajien työpanosta.
Kun hallitus pala palalta murentaa suomalaisten työehtoja, joutuvat
kärsijöiksi erityisesti naiset. Muun muassa kilpailukykysopimus ja
perusteettomien määräaikaisten työsopimuksien salliminen alle
30-vuotiaille työttömille ovat toimenpiteitä, joilla naisten jo
ennestään heikompaa työmarkkina-asemaa heikennetään edelleen.
Ystävät,
Suomi on vauras maa, joka elää talouden nousukautta. Olemme
yhteiskuntana saavuttaneet tilanteen, jossa meillä on mahdollisuus tehdä
valintoja. Niinpä välttämättöminä esitellyt poliittiset päätökset eivät
todellisuudessa ole välttämättömiä. Ne ovat arvovalintoja. Ja juuri
arvovalinnoista tässä ajassa on kyse.
Arvovalinnoista ja ihanteista.
Ei siitä, mihin suuntaan Suomea on pakko viedä, vaan siitä, mihin suuntaan me haluamme sitä viedä.
Haluammeko valita tien, jossa kansa jakautuu kahtia? Tien, joka lisää
vihaa, katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta? Entä haluammeko tuhota
viimeisetkin hyvinvointivaltion rippeet?
Vai haluammeko tavoitella tasa-arvoa ja hyvinvointia? Haluammeko
koota suomalaiset samaan veneeseen sen sijaan, että heittäisimme osan
yli laidan? Haluammeko edistää rauhaa ja huolehtia ympäristöstämme?
Haluammeko taata tuleville sukupolville turvallisen, hyvän elämän?
Rakkaat kuulijat,
Nyt viimeistään on se hetki, kun meidän mielestäni on noustava
puolustamaan sitä suomalaista järjestelmää, joka on tehnyt Suomesta
yhden maailman parhaimmista maista. Tasa-arvo, koulutus, sosiaaliturva,
kaikkien saavutettavissa oleva terveydenhuolto ja hoiva – nuo kaikki
ovat menestyksemme kulmakiviä, joita ollaan nyt murentamassa. Lapset on
asetettu eriarvoiseen asemaan päivähoidossa, nuorten mahdollisuuksia
kouluttautua on heikennetty, perusturvaa on leikattu ja osa
vanhuksistamme elää täysin epäinhimillisissä olosuhteissa. Kaiken
kukkuraksi Juha Sipilän hallitus on tekemässä demokratiaa halveksivan
sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen, jonka seuraukset voivat
olla kohtalokkaita. Edes uudistuksen kovaa hintaa ei pelätä, kunhan
rahat menevät oikeisiin taskuihin.
Mikään edellä mainituista toimenpiteistä ei ole välttämätön. Ne ovat
arvovalintoja siinä missä esimerkiksi rikkaiden veronkevennyksetkin.
Voisimme valita toteuttaa sote-uudistuksen myös niin, että julkisen
sektorin rooli palveluiden järjestäjänä ja tuottajana säilyisi vahvana
ja palveluketjut eheinä. Voisimme satsata tulevaisuuteen palauttamalla
lapsille subjektiivisen päivähoito-oikeuden, pienentämällä ryhmäkokoja
ja korjaamalla opintotuen tason sellaiseksi, että jokaisella olisi varaa
opiskella. Voisimme turvata paremmin heikossa asemassa olevien
suomalaisten perustarpeet nostamalla sosiaaliturvan tasoa sekä tekemällä
sosiaaliturvajärjestelmästä vähemmän byrokraattisen ja ihmistä
nöyryyttävän. Voisimme myös lisätä resursseja kotihoitoon, jotta
jokaisella olisi mahdollisuus arvokkaaseen vanhuuteen.
Ystävät,
Jos tulevat sukupolvet vielä kaikkien hallituksen tekemien
koulutusleikkauksien jälkeenkin osaavat lukea, mitä haluaisitte heidän
lukevan meistä historiankirjoistaan? Millaisen jäljen haluatte
historiaan jättää? Itse haluaisin, että meidät muistettaisiin
sukupolvina, jotka vauhdilla muuttuvassa maailmassa pitivät kiinni
ihanteistaan ja puolustivat niitä, jotka meinasivat jäädä vahvempien
jalkoihin. Ennen kaikkea toivoisin tulevien sukupolvien pystyvän
kiittämään meitä siitä, mitä teimme turvataksemme heille elinkelpoisen
ympäristön.
Niin kipeältä kuin sen ajatteleminen tuntuukin, on meidän ryhdyttävä
konkreettisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Suomalaisten on pienennettävä ekologista jalanjälkeään ja edistettävä
parhaansa mukaan ilmastotavoitteiden toteutumista myös kansainvälisesti.
Jatkossa meidän on lisättävä rahaa kehitysyhteistyöhön ja kohdennettava
tuosta rahoituksesta merkittävä osa ilmastotyöhön. Myös
ilmastopakolaisuuteen on varauduttava. Omassa maassamme meidän on
ryhdyttävä isoihin rakenteellisiin muutoksiin edistääksemme vähähiilistä
elämäntapaa. Se on meidän vastuumme. Tämä kaikki on tehtävä, mikäli
haluamme pitää kiinni nykymuotoisesta yhteiskunnastamme ja taata
tuleville sukupolville turvallisen elämän.
Haaste tuntuu valtavalta, jopa mahdottomalta. En kuitenkaan usko sen
olevan sitä. Kyse on tahtotilasta. Meidän tulee tehdä valintoja. Meidän
tulee kuunnella asiantuntijoita ja kääriä hihamme. Sillä mitä väliä
millään tulevaisuuteen satsaavilla toimenpiteillämme on, jos
tulevaisuuden yhteiskunta on hädin tuskin elämiseen kelvollinen?
Rakkaat kuulijat,
Puheeni alussa korostin työtä rauhan puolesta. Kaikki tässä
puheessani mainitsemat teemat ovat niitä, joihin panostamalla edistämme
yhteiskuntarauhaa ja sisäistä turvallisuutta. Vasemmistoliitto on
puolue, joka ei huolehdi vain tämän ajan ihmisistä, vaan myös tulevista
sukupolvista. Puolueemme haluaa panostaa koulutukseen ja sivistykseen,
toimiviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, laadukkaaseen työelämään sekä
arvokkaaseen vanhuuteen. Vasemmistoliitto vastustaa eriarvoisuutta ja
tekee töitä rauhan puolesta niin Suomessa kuin maailmalla.
Vasemmistoliitto on puolue, joka haluaa tuoda kansaa yhteen sen sijaan,
että hajoittaisi sitä. Turvallisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan
meitä kaikkia.
Yhdessä me olemme vahvoja. Voimme saada aikaan muutoksen, mutta
ensin meidän on tehtävä valintoja. Toivon, että Suomen kansa päättää
ensi kevään eduskuntavaaleissa valita toisin, kuin edellisissä.
Rakkaat ystävät,
Muistovuoden ja rauhan vaalimisen hengessä luen teille vielä lopuksi nämä koskettavat sanat Liisa Ryömän suomentamasta Edward McCurdyn kappaleesta Näin yöllä unta kauniimpaa.
Näin yöllä unta kauniimpaa kuin ennen milloinkaan, on sodat täällä loppuneet, on rauha päällä maan. Näin neuvonpitoon saapuvan kansojen käskijäin. He suureen kirjaan kirjoitti nimensä vierekkäin.
He nousivat ja lausuivat: on tullut aika uus. On poissa täältä sotilaat, on sotilaallisuus. Nyt kaikki kansat riemuitsee, käy tanssi, laulut soi, kuin siskot, veljet toisilleen maljoja juoda voi. Näin yöllä unta kauniimpaa kuin en milloinkaan: on sodat täältä loppuneet, on rauha päällä maan.
Kuopion
kaupunginvaltuusto käsittelee 26.3. valtuustoaloitetta
terveyskeskusmaksun poistamisesta vuonna 2018. Aloitteen ensimmäinen
allekirjoittaja on valtuutettumme Marjaana Mikkonen, ja koko vasemmistoryhmä on aloitteen takana. [1]
Julkisten
sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksut ovat Suomessa
Pohjoismaiden korkeimmat, vaikka olemme niistä jo kertaalleen verojen
kautta maksaneet. Samaan aikaan, kun meillä on oltu huolissaan väestön
terveyseroista, on asiakasmaksuja jopa korotettu. Nyt olisi korkea aika palata hyvinvointivaltion perusajatukseen jokaisen oikeudesta terveydenhuoltoon.
Alla listaan yleisimpiä kuulemiani syitä vastustaa terveyskeskusmaksusta luopumista.
1. Se maksaa
Niin
maksaa myös maksujen periminen. Vuonna 2016 Suomessa päätyi ulosottoon
n. 70 000 terveyskeskusmaksua. [2] Perintä ja ulosotto aiheuttaa
köyhille merkittävää haittaa arjessa ja kasvattaa perintätoimistojen
toiminnasta johtuen alkuperäistä velkaa huomattavasti. Periminen ei ole
kaupungillekaan ilmaista.
Myös pitkittyneet ja pahentuneet sairaudet aiheuttavat kuluja esimerkiksi erikoissairaanhoidon puolelta, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. On kaikkien etu, että hoitoon hakeudutaan ajoissa eikä se ole riippuvaista henkilön tulotasosta. Hoitoon hakeutumisen lykkääminen aiheuttaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle ongelmia.
2. Hyvätuloiset ihmiset rynnisivät terveyskeskukseen ottamaan ilon irti ilmaisista palveluista
Kuka
uskoo, että hyvätuloiset välttävät tällä hetkellä terveyskeskuksessa
käymistä n. 20 euron käyntimaksun takia? Vaihtaisiko moni esim.
työterveyslääkärillä käymisen terveyskeskuslääkärin vastaanottoon, jos
terveyskeskusmaksu poistuisi?
3. Mieluummin pitäisi porrastaa maksuja niin, että pienituloisimmat pääsisivät maksutta lääkäriin
Suomessa
terveyspalvelut ovat jo nyt jakautuneet pienituloisten ja hyvätuloisten
palveluihin (esim. julkinen terveydenhuolto vs. työterveyshuolto).
Tällainen porrastus entisestään korostaisi sitä, että kunnan
terveyskeskus olisi ns. ”köyhien palvelu”. Ei ole hyvä ajatus jakaa
kansaa entisestään.
Entä
miten porrastaminen käytännössä toteutettaisiin? Alkaisiko potilaalla
terveyskeskuksessa samanlainen lomakerumba kuin toimeentulotukea
hakiessa? Potilaan tulojen selvittäminen ja seuraaminen ei kuulosta
järkevältä tai edulliselta.
4. Kuka tahansa pääsee jo nyt terveyskeskukseen, ei jää parista kympistä kellään kiinni
No
kyllä jää [3]. Etäisyys köyhien ja rikkaiden välillä on tällä hetkellä
valitettavan suuri Suomessa, eikä rikas välttämättä ymmärrä lainkaan
köyhän arkea. 20 euroa voi todellakin olla ylitsepääsemätön maksu.
Sairastaminen aiheuttaa yksilölle myös muita kuluja, kuten esimerkiksi
lääkekulut.K
—
Esittämämme
terveyskeskusmaksujen poistaminen maksaisi kaupungille n. 1,5 miljoona
euroa. Summa tosin olisi pienempi, jos pystyisimme laskemaan maksujen
perinnästä sekä erikoissairaanhoidon käytön lisääntymisestä tällä
hetkellä aiheutuvat kulut. Talouden kehitys Kuopiossa ja koko Suomessa
antaa aihetta toiveikkuuteen. 1,5 miljoonaa euroa ei tunnu tässä
tilanteessa mitenkään kohtuuttomalta panostukselta terveyserojen
kaventamiseen ja kuntalaisten terveyden edistämiseen.
Ja
muuten: lääkärikäynnin terveyskeskusmaksun poisto maksaisi koko Suomessa
40 miljoonaa euroa. Se on 37 kertaa pienempi summa kuin millä hallitus
on pienentänyt lähinnä suurituloisten ansiotuloverotusta ( 1,5 miljardilla eurolla). [4]
Lähteet
[1] Valtuuston kokouksen esityslista: http://publish.kuopio.fi/Kuopio/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2018475986
[2] Kelan Tutkimusblogi Ulosotossa paljon sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja
http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/4072
[3]
Lääkärissä käynti monelle suomalaiselle liian kallis:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/290420/Laakarissa+kaynti+monelle+suomalaiselle+liian+kallis
[4] ”Suunta
on päin seiniä” – 400 000 sote-maksua joutuu ulosottoon:
https://demokraatti.fi/suunta-on-pain-seinia-400-000-sote-maksua-joutuu-ulosottoon/
