Kategoriat
Yleinen

Sairaaloiden alasajo on oikestohallituksen suurimpia sote-petoksia

Pidän hallituksen sairaalaverkoston uudistamista koskevia linjauksia täysin kestämättöminä. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti tänään sairaaloiden ja päivystyksen kokonaisuuden ja erikoissairaanhoidon työnjaon uudistamisen jatkovalmistelusta.

Ministerit Orpo ja Purra toistelevat viikosta toiseen, kuinka sote-palveluista ei muka leikata, mutta nyt hallituksen esityksellä sairaalaverkostoa ja päivystyksiä karsitaan moottorisahalla ja suomalaisia ajetaan yhä rajummin kahden kerroksen väkeen. 

Hallitus on linjannut leikkauksista mm. Kouvolan, Iisalmen, Jämsän, Raahen, Varkauden, Kemin, Oulaisten, Salon, Savonlinnan ja Valkeakosken sairaaloiden ja perusterveydenhuollon toimintoihin. Tänään julkaistut uudet linjaukset eivät tuo esitykseen olennaista muutosta, sillä myös Kouvolan sairaalan yöpäivystystä rajoitetaan merkittävästi. 

Erikoissairaanhoidon keskittämisestä saavat säästöt ovat tutkimustiedon perusteella vähintäänkin kyseenalaisia. Monissa tapauksissa kustannukset vain kasvavat kun jäljelle jääviin sairaaloihin joudutaan tekemään valtavia investointeja, ja ambulanssiliikenne ja Kela-taksiralli lisääntyy. Ainoa mikä on varmaa, on potilasturvallisuuden heikkeneminen ja alueellisen eriarvoisuuden kasvu. 

Esimerkiksi Iisalmen ja Varkauden perusterveydenhuollon yöpäivystyksien lakkauttaminen luo kestämättömän paineen jo ennestään ruuhkaisaan Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen.

Pääministeri Orpo lupasi viime vuonna, etteivät hallitusohjelman sote-kirjaukset ole palvelujen karsintaa vaan, että asioita yritetään tehdä paremmin. Näihin puheisiin nähden sairaaloiden alasjao on oikeistohallituksen suurimpia sote-petoksia.