Ylellä oli 27.2. ansiokas artikkeli syrjäytyneistä nuorista, jotka eivät ole töissä, työttöminä, opiskelijoina tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Artikkelissa esiin nostetut asiat ja yhteiskunnan epäkohdat ovat hyvin tuttuja järjestökentällä, josta jutussa haastateltu nuorikin oli lopulta löytänyt kokemuksen osallisuudesta.
Olen hiljattain käynyt paljon vaalikeskusteluita, joissa on pohdittu keinoja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseen. Liian usein keskusteluiden sävy on syyttävä ja kauhisteleva. Vaalikoneissakin kysellään, pitäisikö nuoriin kohdistuvaa kuria lisätä ja rangaistuksia koventaa.
Nuoret ovat viime vuodet kasvaneet koronapandemian ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman brutaalin hyökkäyssodan varjossa. Myös ilmastokriisi nakertaa nuorten tulevaisuudenuskoa.
Nykynuoret elävät vaativassa, monimutkaisessa ja huolien täyttämässä yhteiskunnassa. Ei ole ihme, että moni nuori syrjäytyy – tai oikeammin syrjäytetään.
Nuoret tarvitsevat laadukkaita palveluita, tukea, tiloja ja merkityksellistä tekemistä. Nuoria tulee kuunnella, kuulla ja ottaa mukaan.
Yhteiskunnan peruspalvelut on saatava kuntoon. Eriarvoisuuden kasvu tulee pysäyttää. Tarvitsemme investointeja koulutukseen, perhetyöhön, mielenterveyspalveluihin, opiskelijahuoltoon, nuorisotyöhön, velkaneuvontaan sekä päihde- ja riippuvuuspalveluihin. Keskiössä tulee olla saavutettavat palvelut ja moniammatillinen yhteistyö. Julkisen sektorin lisäksi myös järjestökentän toimintaedellytykset tulee taata.
Jokaisella sukupolvella lienee taipumusta vuorollaan kauhistua nuorison tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Nuoria koskettavat ongelmat ovat kuitenkin yhteisiä. Niiden ratkaisemiseen tarvitaan meitä kaikkia.
Kirjoitus on julkaistu Karjalaisessa ja Iisalmen Sanomissa 8.3.2023