Feminismi. Sana, joka herättää vahvoja tunteita ja mielikuvia. Parhaimmillaan voimasana, joka kertoo taistelusta tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Pahimmillaan haukkumasana, jolla pyritään vaientamaan, häpäisemään ja leimaamaan.
Minä olen feministi. Joku tulkitsee minun sen vuoksi vihaavan tai väheksyvän miehiä, toinen pitää minua isänmaan vihollisena, kolmas muuten vaan tiukkapipona.
Lopulta feminismissä ei kuitenkaan ole kyse mistään kovin pelottavasta. Kyse on siitä, että vaadimme kaikkien sukupuolten välistä tasa-arvoa ja haitallisten valtarakenteiden purkamista. Valitettavasti yhteiskunnallinen valta keskittyy edelleen harvoille miehille, ja siksi tasa-arvon vaatimus on yhä ajankohtainen. Ihmisiin myös kohdistuu sukupuolen mukaan hyvin erilaisia ja perinteisiä odotuksia. Näistä odotuksista on paljon haittaa sekä yksilöille että yhteiskunnalle.
Moni kriitikko kysyy nyt, että miksi emme puhu egalitarismista (näkemys, jonka mukaan yhteiskunnassa pitää edistää kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa). Vastaan, että siksi, koska egalitarismista puhuminen häivyttää sen tosiseikan, että sukupuoli ja seksuaalisuus todellakin edelleen määrittää vahvasti asemaamme ja mahdollisuuksiamme yhteiskunnassa.
Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo on se tavoitetila, johon myös feministit tähtäävät. Tuota tasa-arvoa ei kuitenkaan saavuteta sillä, että esimerkiksi piilotamme kielestämme sukupuolten välistä eriarvoisuutta kuvaavat termit. Sama koskee myös esimerkiksi tummaihoisten, kehitysvammaisten tai romanien oikeuksista käytävää keskustelua. Jos haluamme puhua vaikkapa romanien syrjinnästä työelämässä, emme ryhdy keskustelemaan siitä, ettei ketään ihmistä saa syrjiä työelämässä. Sen sijaan kohdistamme huomion nimenomaan romanien kokemaan työsyrjintään.
Eräs päivänpolttava feministinen teema Suomessa ja muuallakin maailmassa on suhtautumisemme eri kulttuurien kohtaamisiin ja uusiin asukkaisiimme. Toisilleen vieraiden kulttuurien kohtaaminen voi nostaa esille kysymyksiä, joihin meillä ei välttämättä ole yksioikoisia vastauksia.
Mitä tiedämme esimerkiksi vastaanottokeskuksissa elävien naisten erityistarpeista ja olosuhteista? Miten saada pakolaistaustaisille naisille ääni heitä koskevassa keskustelussa? Onko Suomessa ongelmallista järjestää uimahalliin vain naisten vuoroja? Miten Suomessa löytävät paikkansa vähemmistössä elävät vähemmistöt, vaikkapa seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat turvapaikanhakijat? Entä pitäisikö meidän vaatia jokaista Suomeen muuttanutta tai Suomessa vierailevaa miestä uskonnosta riippumatta kättelemään naisia? Tai pitäisikö (nais)poliitikkojemme suostua käyttämään huivia neuvotellessaan eri maiden uskonnollisten johtajien kanssa?
Muun muassa edellisten kaltaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin feminismi on omiaan löytämään vastauksia, sillä feministiseen keskusteluun kuuluu sisäänrakennettuna (itse)kriittisyys ja totuttujen tapojen ja ajatusmallien kyseenalaistaminen. Se pystyy myös huomioimaan eri ryhmien väliset valta-asetelmat ja etuoikeudet.
Feminismiä tarvitaan edelleen – myös tämän vuosituhannen Suomessa.
Vasemmistonaisten eduskuntavaaliteesit: www.vasemmistonaiset.fi/eduskuntavaalit-2019/