Kategoriat
Yleinen

Leikkauksia viimesijaiseen turvaan ei tule hyväksyä

Oppositiopuolueet esittävät suuren innostuksen vallassa, kuinka valtio voisi “säästää” leikkaamalla julkisia menoja. Yksi esimerkki on kokoomuksen ja kristillisdemokraattien esitys siitä, että toimeentulotukeen tulisi palauttaa asumismenojen omavastuu. Haluavatko nämä puolueet ajaa ihmisiä kaduille?

Viimeksi omavastuuosuus otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla. Tavoiteltu vaikutus, eli pienituloisten muuttaminen edullisempiin asuntoihin, ei toteutunut: edullisempia asuntoja ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Asumiskulujen omavastuu päätettiin poistaa toimeentulotuesta vuonna 2006. Sosiaali- ja terveysministeriön teettämän selvityksen mukaan sen säilyttäminen ei ollut tarkoituksenmukaista, ja sen poistamisella pyrittiin parantamaan kaikkein vähävaraisimpien talouksien taloudellista asemaa.

On musertavaa, että kovin usein oppositiopuolueiden esittämät ”säästöt” kohdistuvat kaikkein heikoimpiin. Olisi hyvä ymmärtää, että toimeentulotuki on viimesijainen turva. Sitä ei saa, jos hakijalla on ylimääräistä rahaa tai riittävästi muita etuuksia tai tuloja. Käytännössä asumiskulujen omavastuuosuus olisi siis leikkaus kaikkein köyhimpien toimeentuloon.

Kysymys kuuluukin: Mistä rahoista kokoomus ja kristillisdemokraatit olettavat toimeentulotuen saajan maksavan tavoitellun omavastuuosuuden? Pikavipeilläkö?

Mielipidekirjoitus on julkaistu mm. Savon Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa.