Kategoriat
Yleinen

Leikkauksia viimesijaiseen turvaan ei tule hyväksyä

Oppositiopuolueet esittävät suuren innostuksen vallassa, kuinka valtio voisi “säästää” leikkaamalla julkisia menoja. Yksi esimerkki on kokoomuksen ja kristillisdemokraattien esitys siitä, että toimeentulotukeen tulisi palauttaa asumismenojen omavastuu. Haluavatko nämä puolueet ajaa ihmisiä kaduille?

Viimeksi omavastuuosuus otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla. Tavoiteltu vaikutus, eli pienituloisten muuttaminen edullisempiin asuntoihin, ei toteutunut: edullisempia asuntoja ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Asumiskulujen omavastuu päätettiin poistaa toimeentulotuesta vuonna 2006. Sosiaali- ja terveysministeriön teettämän selvityksen mukaan sen säilyttäminen ei ollut tarkoituksenmukaista, ja sen poistamisella pyrittiin parantamaan kaikkein vähävaraisimpien talouksien taloudellista asemaa.

On musertavaa, että kovin usein oppositiopuolueiden esittämät ”säästöt” kohdistuvat kaikkein heikoimpiin. Olisi hyvä ymmärtää, että toimeentulotuki on viimesijainen turva. Sitä ei saa, jos hakijalla on ylimääräistä rahaa tai riittävästi muita etuuksia tai tuloja. Käytännössä asumiskulujen omavastuuosuus olisi siis leikkaus kaikkein köyhimpien toimeentuloon.

Kysymys kuuluukin: Mistä rahoista kokoomus ja kristillisdemokraatit olettavat toimeentulotuen saajan maksavan tavoitellun omavastuuosuuden? Pikavipeilläkö?

Mielipidekirjoitus on julkaistu mm. Savon Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa.

Kategoriat
Yleinen

Leipäjonot – hyvinvointivaltiomme häpeäpilkku

Neljä tuntia. Jotkut ihmiset jonottavat jopa neljä tuntia Kuopion ruoka-apu ry:n toimipisteen edessä pakkasessa ja tuiskussa varmistaakseen, että saavat lahjoitusruokakassin.

Vanhuksia, sairaita, yksinhuoltajia, työssä käyviä köyhiä, Ukrainan pakolaisia… Ruoka-apua saavien joukkoon mahtuu niin monta tarinaa.

Muun muassa tästä keskustelimme torstaina, kun ensin vierailin Kuopion ruoka-avussa ja sen jälkeen osallistuin Suomen Punaisen Ristin keskustelutilaisuuteen.

Suomessa ja myös meillä Pohjois-Savossa on tällä hetkellä valtava määrä ihmisiä, jotka joutuvat turvautumaan lahjoitusruokaan, kun omat varat eivät riitä ostamaan ruokaa kaupasta. Kaikille heistä ei hävikkiruuasta koostuvia ruokakasseja edes riitä. Ruoka-apua organisoivat – usein vapaaehtoisvoimin toimivat – tahot tekevät parhaansa, mutta tässä maailman tilanteessa he eivät todellakaan pysty auttamaan kaikkia.

Eikä heidän pitäisi joutua sellaista edes yrittämään.

Leipäjonossa käyminen ei missään nimessä ole häpeällistä. Sen sijaan kasvavat leipäjonot ovat yksi meidän hyvinvointivaltiomme suurimmista häpeäpilkuista. Tällä hetkellä sosiaaliturvajärjestelmämme ei pysty tekemään sitä, mitä sen pitäisi, eikä välttämättä edes työssä käyvä selviä palkkansa turvin menoistaan.

Ja tässä epäinhimillisessä tilanteessa osa puolueista ja ilmeisesti myös valtion virkamiehistä haluaa säästötoimillaan lisätä köyhien määrää. Aivan kuin olisi jokin luonnonlaki, että varamme kyllä riittävät esimerkiksi rikkaita suosiviin veroratkaisuihin, mutta eivät kaikkein heikoimmista huolehtimiseen.

Nykyinen hallitus on tehnyt korotuksia sosiaaliturvaan, aivan kuten oikein on. Kiitos vasemmistoliiton kansanedustajille ja ministereille, kun olette niitä sitkeästi ajaneet! Kuitenkin esimerkiksi ruuan ja asumisen hinta nousee sellaista vauhtia, ettei sosiaaliturva pysy perässä.

Ongelma on todella monimutkainen ja monisyinen, eikä yksinkertaista ratkaisua ole tarjolla. Sosiaaliturvajärjestelmän vikojen korjaaminen, pienituloisten verotuksen keventäminen, energiaan liittyvät ratkaisut, työllisyyttä tukeva politiikka ja kohtuuhintaiset matalan kynnyksen julkiset palvelut ovat keinoja, joita yhdistelemällä meidän on mahdollista parantaa heikoimpien asemaa.

Mutta löytyykö tähän yhteistä tahtotilaa?

Oikeistopuolueet näyttävät kärsivän nyt kovasta velkapaniikista, johon ratkaisua haetaan leikkauksista – kuten arvata saattaa. Inhimillisempi ja taloudellisesti kestävämpi ratkaisu on kuitenkin asettaa sopeutustoimien painopiste veropohjan vahvistamiseen ja sosiaalisiin investointeihin. Taloutta pitää tasapainottaa kestävästi ja oikeudenmukaisesti.

Oheinen kuva liittyy Suomen Punaisen Ristin tuoreeseen selvitykseen, joka osoittaa, että väliaikaiseksi tarkoitetusta ruoka-avusta on tullut monelle pysyvä osa taloudellista selviytymistä. Kiitos Kuopion ruoka-apu ry ja muut vastaavat toimijat siitä, että teette tätä valtavan tärkeää työtä ja vieläpä vapaaehtoisvoimin! Jos joku miettii hyviä joululahjakohteita, kannattaa muistaa nämä toimijat.

Kategoriat
Yleinen

Köyhä ei tarvitse keppiä vaan rahaa

(Julkaistu mielipidekirjoituksena Savon Sanomissa 5.8.2018 )

Artikkeli köyhyydestä ja suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä oli kuvaava (SS 2.8.). Haastateltavana ollut Emppu kertoo perheensä arjesta karua tarinaa, jossa rahat eivät aina riitä edes ruokaan.

Tarina ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Aivan liian moni joutuu Suomessa turvautumaan hyväntekeväisyyteen saadakseen edes välttämättömät tarpeensa tyydytettyä. Köyhyydessä elävistä iso osa on lapsia. Miten näin voi olla yhdessä maailman parhaimmista maista? Eikö suomalaisen hyvinvointivaltion pitäisi huolehtia myös köyhimmistään?

Pitäisi kyllä. Esimerkiksi laissa toimeentulotuesta, viimesijaisesta sosiaaliturvasta, kirjoitetaan, että toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Silti meillä on viime vuosina heikennetty merkittävillä tavoilla pienituloisten asemaa. Terveyskeskusmaksujen nostaminen, perusturvan indeksijäädytykset, aktiivimalli, lapsilisien leikkaukset…

Kaiken takana tuntuu olevan ajatus köyhästä laiskana omaneduntavoittelijana, jota pitää kepillä ”kannustaa” eteenpäin. Syy köyhyydestä lankeaa yksilölle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola toteaa jutussa, ettei suomalaista köyhyyttä ymmärretä laajalti. Olen samaa mieltä. Siksi tällaisten tarinoiden kertominen on tärkeää.

Jokaiselle jutun lukeneelle lienee selvää, ettei Empun köyhyys ole oma valinta. Hän ei lukemani perusteella tarvitse sen enempää keppiä kuin porkkanaa. Hänen perheensä tarvitsee elääkseen lisää rahaa kuten moni muukin köyhyydessä elävä suomalainen.

Mielestäni on selvää, että sosiaaliturvan vähimmäistasoa on korotettava ja järjestelmästä on tehtävä aidosti asiakasystävällinen mahdollisimman pian. Tämä on täysin mahdollista, jos vaan tahtoa löytyy.