Attendo luopuu senioritalostaan Kuopiossa ja irtisanoi asunnoissa asuvien ikäihmisten vuokrasopimukset. Talo valmistui vasta kolme vuotta sitten. Omasta kodista luopuminen pakon edessä tuli asukkaille täytenä yllätyksenä. Attendo perustelee päätöstään sillä, että senioritalon asunnoilla ei ole tarpeeksi kysyntää.
Kodin pitäisi olla ennen kaikkea perusoikeus. Tässä tulee mielestäni hyvin esiin se, kuinka huonosti peruspalveluiden tuottaminen sopii yhteen bisneslogiikan kanssa. Attendon senioritalossa asuu ihmisiä, jotka ovat aiemmin saaneet häädön samasta syystä Mehiläisen senioritalosta. Tätäkö se on, kun markkinat hoitaa?
Attendo aikoo järjestää senioritalosta vapautuviin asuntoihin mielenterveyskuntoutujien tukipalveluita saadakseen parempaa tuottoa.
Kuinka luotettavan kuvan Attendo antaa itsestään? Entä jos mielenterveyskuntoutujien kohdalla ollaan muutaman vuoden päästä samassa tilanteessa? Kyse on hyvin haavoittuvassa asemassa olevista ihmistä. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että heidän, mutta myös ikäihmisten elämän perusedellytykset, kuten asuminen ovat varmalla ja pysyvällä pohjalla.
Haluan painottaa myös sitä, että yksityiset tuottajat asumispalveluissa itsessään eivät ole ongelma, ja niitä tulee varmasti aina olemaan. Mutta jos yrityksen toimintaa ohjaa lähinnä ahneus ja voitontavoittelu, se on etenkin ihmisten perusoikeuksiin liittyvissä palveluissa ongelma.
Meillä on myös pieniä yhteiskunnallisia yrityksiä ja järjestöjä, joiden päämääränä ei ole takoa mahdollisimman suuria voittoja sijoittajille, vaan taata asiakkaille hyvät peruspalvelut. Mutta kun erilaisten palveluiden tuottaminen keskittyy isoille yrityksille, pienien yritysten toiminta vaikeutuu. Mielestäni on tärkeää, että kilpailutuksissa myös nämä pienet ja paikalliset yritykset huomioidaan nykyistä paremmin.