On hyvä hetki miettiä hieman solidaarisuutta. Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuullisuutta ja on se perusta, jolle hyvinvointivaltiokin aikoinaan rakennettiin.
Elämme aikaa, jolloin jaossa on paljon niukkuutta. Kerrytämme parhaillaan myös valtavaa inhimillistä korjausvelkaa. Se tarkoittaa sitä, että kun palveluita ja toimintoja on ajettu alas, eikä apua ole tarjolla läheskään kaikille sitä tarvitseville, ongelmat kasaantuvat. Tämä tulee luultavasti koettelemaan raskaasti palvelujärjestelmäämme, kunhan poikkeustila on ohi. Avun tarvitsijoita tulee olemaan paljon.
Tällainen tilanne on omiaan nostamaan pintaan keskustelun siitä, kuka ansaitsee tulla autetuksi. Ymmärrettävästi lapset ovat yleensä tämän listan kärjessä. Sen jälkeen tulevat jollakin hyväksyttävällä tavalla sairaat sekä niin sanotut kunnialliset köyhät, eli sellaiset pienituloiset, jotka kykenevät käyttäytymään keskiluokkaisen kansalaisen silmissä moitteettomasti. Pahnan pohjimmaisiksi tuppaavat jäämään päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset, niin nuoret kuin vanhat. Veroeuroja ei mielellään liikoja tuhlata näistä sairauksista kärsivien ihmisten palveluihin, eikä heitä välttämättä huolita edes hyväntekeväisyyden piiriin.
Olennainen kysymys on, että ajattelemmeko ihmisarvon olevan jotain, mikä koskettaa meitä kaikkia, vai tuleeko se jollakin tavalla ansaita. Usein erityisesti päihderiippuvaisille esitetään vaatimus parantua sairaudestaan ennen avun antamista. Jossain toisessa yhteydessä tällainen voisi kuulostaa aika älyttömältä. Mitä jos syvän haavan saaneelle esitettäisiin vaatimus haavan tikkaamisesta ennen lääkärille pääsyä?
Kun ryhdymme toivottavasti pian maksamaan korjausvelkaa, meiltä tullaan yhteiskuntana vaatimaan solidaarisuutta. Meidän on tarvittaessa ponnisteltava lujastikin, jotta voisimme auttaa myös heitä, jotka eivät kykene itse itseään auttamaan. Julkinen palvelujärjestelmä on kyettävä korona-ajan jälkeen jälleen rakentamaan niin, että kaikkein heikoimmistakin pidetään huolta. Sivistysyhteiskunnassa kenenkään ei pitäisi joutua ansaitsemaan ihmisarvoista elämää.
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 8.5.2020