Jätin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen vammaispalvelulain lykkäämisestä. Pidän käsittämättömänä sitä, että hallitus on ensitöikseen leikkaamassa juuri vammaispalveluista 36 miljoonaa euroa ja jättämässä monet vammaiset ja heidän perheensä epätietoisuuteen ja ilman tarvittavia palveluita.
Edellisen hallituksen säätämä vammaispalvelulaki oli historiallinen ja pitkään odotettu askel Suomen vammaispalveluiden korjaamiseksi, mutta nyt laki ollaan repimässä auki puhtaasti säästösyistä.
Viime viikolla perustuslakivaliokunta sai valmiiksi lausunnon, jossa edellytettiin painokkaasti lapsen oikeuksien huomioimista esityksen käsittelyssä. Lausunnon mukaan oli välttämätöntä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta selvittää, voiko lapsen oikeuksiin vaikuttavaa sääntely tulla voimaan vammaispalvelulain aikaisemmin kaavailtuna voimaantuloajankohtana.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut surullista seurata miten hallituspuolueet runnovat leikkausesitystä läpi tällaista jopa perustuslakivaliokunnan kannasta piittaamatta. En koe, että olisimme saaneet kunnollisia perusteita sille, miksi edes lapsia koskevat säännökset eivät olisi voineet tulla aiemmin voimaan.
Lapsen elämässä yli vuoden lykkäys tarvittavaan tukeen ja palveluun voi jättää pysyvän jäljen kehitykseen ja koko loppuelämän hyvinvointiin. Vähimmäisvaatimus pitäisi olla, että kun eduskunnassa tehdään lapsen oikeuksiin vaikuttavia päätöksiä, ne tehdään huolella ja hyvää lainsäädäntötapaa noudattaen.