Kategoriat
Yleinen

Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille

Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Taiteen ja kulttuurin tekemisen ja kokemisen tulee olla saavutettavaa kaikille.

Myös pienituloisilla tulee olla mahdollisuus päästä nauttimaan kulttuurista. Erityisesti siksi taidetta ja kulttuuria tulee tukea julkisin varoin. Vasemmistoliiton tavoite on, että prosentti valtion budjetista käytettäisiin kulttuuriin, ja tätä minäkin kannatan.

Kulttuurihyvinvointia olisi syytä tuoda käsitteenä nykyistä paremmin myös osaksi sote-palveluita. Kulttuuri ja taide lisäävät hyvinvointia ja pidentävät tutkitusti ikää. Sekä julkisen että kolmannen sektorin kulttuurin ja taiteen edistämiseen tulee investoida.

Olen ylpeä siitä, että meillä on Itä-Suomessa kansainvälinen paikkasidonnaisen nykytaiteen festivaali ANTI. Kaikki ANTI-festivaalin tapahtumat ovat yleisölle maksuttomia.

Olen ylpeä myös siitä, että Kuopiossa on kunnallinen elokuvateatteri Kuvakukko. Kuvakukossa järjestetään elokuvien, elokuvakerhojen ja filmifestivaalien lisäksi koulutus- ja luentotilaisuuksia.

Ylipäätään voi miettiä, mitä olisi suomalainen yhteiskunta ilman kirjastoja, teattereita, konserttisaleja, museoita, kansalaisopistoja. Tuskin sellainen, missä itse haluaisin elää.

Taide ja kulttuuri eivät myöskään saa olla vain isompien paikkakuntien etuoikeus. Olen kuullut paljon hyvää Lapinlahdella toimivasta Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu LASTUsta. Kun olimme viime viikolla kampanjoimassa Keiteleellä, ihailimme upeaa Keiteletaloa, joka on kuin kaupunkilaisten olohuone ja jonka käyttö on yhdistyksille maksutonta.

Aloitin muuten tänä vuonna Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen hallituksessa. Yksi ITAKin tehtävistä on edistää tanssitaiteen saatavuutta ja saavutettavuutta alueella. Tämä luottamustehtävä on minulle äärimmäisen innostava, mielenkiintoinen ja varmasti myös hyvin opettavainen!

Kategoriat
Yleinen

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tätä itsenäisyyspäivää vietetään tunnelmissa, jollaisia en itse ole koskaan ennen kokenut. Venäjän johdon järjetön ja raaka hyökkäys ukrainalaisia ja heidän itsenäisyyttään kohtaan järkyttää. Samalla naapurimaan arvaamattomuus on synnyttänyt meissä pelkoa oman itsenäisyytemme ja turvallisuutemme puolesta. Valitettavasti ei näytä siltä, että tuo pelko olisi haihtumassa ainakaan lähitulevaisuudessa.

Tällaisena aikana on kenties jopa entistä tärkeämpää pitää kiinni niistä ihanteista, joiden pohjalta itsenäinen Suomi on rakennettu ja jotka määrittävät suomalaisuutta: tasa-arvo, huolenpito, hyvinvointi. Terveys, turvaverkot ja välittäminen. Solidaarisuus ja inhimillisyys.

Valitettavasti yhteiskuntamme ei tällä hetkellä pysty tarjoamaan kaikille meistä tasa-arvoisia mahdollisuuksia hyvinvointiin ja turvalliseen elämään. Meitä varten vaivalla rakennettu hyvinvointivaltio on perintö, josta kaikki eivät välttämättä enää ole valmiita pitämään kiinni. Se huolestuttaa. Onneksi jokainen meistä kuitenkin voi vaikuttaa maan tulevaisuuteen esimerkiksi tulevissa vaaleissa.

Se, että kannamme huolta omasta turvallisuudestamme ja hyvinvoinnistamme ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi käpertyä sisäänpäin. Meillä on oma vastuumme myös kansainvälisesti, ja meidän tulee osallistua rauhan edistämiseen omien rajojemme ulkopuolellakin. Vääryyksien edessä ei tule vaieta, syyllistyi niihin sitten Venäjä tai Turkki, Yhdysvallat tai jalkapallokisojen isäntämaa, tai vaikka oma Suomemme. Kansainvälisiä ratkaisuja meidän tulee edistää myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mikäli haluamme säilyttää Suomen sellaisena, kuin sen tunnemme, myös tuleville sukupolville. Erityisesti tällaisena aikana yhä tiiviimpi kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä.

Itselleni Suomi on tarjonnut valtavan paljon. Olen saanut laadukkaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja korkeakoulutuksen. Olen nauttinut erinomaisesta terveydenhuollosta, turvallisesta elinympäristöstä ja puhtaasta vesijohtovedestä. Olen elänyt elämäni turvassa sodalta ja väkivallalta, enkä ole koskaan joutunut pelkäämään henkeni puolesta.

Tunnen suurta kiitollisuutta niitä sukupolvia kohtaan, jotka ovat tämän kaiken minulle mahdollistaneet. Sotien jälkeinen kansallinen projekti vaati valtavasti ponnisteluja ja kansaa repineiden ristiriitojen syrjään laittamista. Yhteinen visio hyvinvointivaltiosta sai suomalaiset puhaltamaan yhteen hiileen.

Tänään muistamme ja juhlistamme tuon valtavan työn tehneitä ihmisiä ja heidän työnsä tuloksia. Toivon, että mahdollisimman moni teistä pystyy päivästä turvallisesti nauttimaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kategoriat
Yleinen

Kouluvierailu Hatsalaan

Pääsin tällä viikolla tutustumaan Hatsalan yläkouluun. Oppilaat järjestivät minulle kattavan kierroksen koulun tiloissa, ja pääsin jututtamaan laajasti myös koulun henkilökuntaa. Kiitos kaikille hyvistä keskusteluista!

Sain huomata, että tunnelma koulun henkilöstön keskuudessa on melko ahdistunut, jopa toivoton. Hatsalassa on jo pitkään odotettu terveitä tiloja. Nykyiset aiheuttavat oireita niin henkilökunnalle kuin oppilaille. Uusista tiloista olikin jo olemassa suunnitelma, kunnes kuultiin, että nykyinen tontti ei ole koululle sopiva sijainti moottoritien aiheuttaman melun ja hiukkaspäästöjen vuoksi. Aiemmin tieto uusista tiloista auttoi jaksamaan kohtuutonta tilannetta, mutta nyt tunnelmaa kuvattiin lamaantuneeksi.

Toinen huolenaihe, joka nousi esiin keskusteluissa henkilöstön kanssa, oli oppilaiden lisääntynyt pahoinvointi. Kuulemma ihan viimeisten vuosien aikana on tapahtunut selkeä muutos pahempaan. Työntekijät kokevat, ettei heillä oikein ole välineitä auttaa kelkasta tippuvia nuoria. Tarvittaisiin enemmän aikaa yksilölliseen työhön sekä tukea kaupungin muista palveluista. Tämä huolenaihe on yhteinen kautta Suomen. Lasten ja nuorten pahoinvointiin pitäisi pystyä puuttumaan nykyistä paremmin.

Mutta oli Hatsalassa hyviäkin juttuja! Koulunuorisotyön vahvistaminen ja kehittäminen Kuopiossa –hankkeen puitteissa koululle on perustettu nuokkari, jolla on hienot tilat koulun yhteydessä. Koulunuorisotyön tavoitteena on olla nuorille koulussa turvallinen läsnä oleva aikuinen, jolla on aikaa kohdata ja kannustaa oppilaita. Tästä työmuodosta oli tosi hyviä kokemuksia. Hanke kestää ensi vuoden puoliväliin saakka. Kaupungin pitäisi nyt tarkkaan tutkia hankkeesta koituneet hyödyt niillä kolmella koululla, jossa se on toiminut, ja ottaa hyväksi osoittautuneet käytännöt osaksi pysyviä palveluita.

Tietenkin myös oppilaiden tapaamisesta jäi tosi hyvä mieli. Koulusta löytyy monenlaista lahjakkuutta ja yhteishenkeä sekä upeita tukioppilaita.

Opin myös, että Hatsalassa ollaan aktiivisia Instan käyttäjiä. Kannattaa ottaa seurantaan ainakin nämä tilit:
@hatsalantukarit
@hatsalankuvis
@hatsalankoulunuokkari
@hatsalanosaajat