Kategoria: Yleinen

Sain kunnian toimia Kuopion Vasemmistoliiton edustajana puolueiden yhteisessä vappujuhlassa Kuopion torilla 1.5.2018. Ohessa puheeni videona ja tekstinä.

https://youtu.be/-9gbBGEh4Jc

Arvoisat kuulijat,

Toukokuussa 1918 – siis sata vuotta sitten – päättyi sota, jonka muisteleminen on meille edelleen kivuliasta. Suomi jakautui tuolloin kahtia, punaisiin ja valkoisiin. Ihmisiä menehtyi niin taisteluissa kuin terrorin uhreina. Tapahtumien poikkeuksellisen julmasta luonteesta kertoo se, että punaisista uhreista yli kaksi kolmasosaa tuli vasta sodan päätyttyä. Sodan jälkeisillä vankileireillä ja pakkotyölaitoksissa kuoli arviolta toista kymmentä tuhatta punavankia. Kyseessä oli järkyttävä koston aalto. Vankileirien julmuudet herättivät kauhistusta silloin ja herättävät sitä edelleen. Kuinka jotain sellaista saattoi tapahtua?

Vuoden 1918 sodan uhreja eivät olleet vain taisteluissa kuolleet, teloitetut, terrorin kohteeksi joutuneet tai vankileirien kurjissa olosuhteissa menehtyneet ihmiset, vaan myös heidän läheisensä ja omaisensa, kokonaiset sukupolvet. Sen vaikutukset heijastuvat vielä tähänkin päivään ja käsittelemme sodan aikaisten tapahtumien aiheuttamia traumoja edelleen. En väitä ymmärtäväni noita aikoja, sillä tuskinpa kukaan ikäluokkani edustaja todella ymmärtää. Uskon kuitenkin, että sodan aikaisista tapahtumista puhuminen on tärkeää. Vain sillä tavoin haavat voivat parantua. Ja samalla kun muistelemme, on tehtävämme ottaa myös opiksi. Nuo tapahtumat eivät saa enää koskaan toistua. Meidän on vaalittava rauhaa kaikin mahdollisin tavoin.

Hyvät kuulijat,

Jokainen meistä on varmaankin tuntenut sen tulehtuneen ilmapiirin, joka Suomessa on viime aikoina vallinnut. Vihapuhe ja uhkailu ovat arkipäiväistyneet todella nopeasti. On myös huolestuttavaa, kuinka rasistiset ja naisvihamieliset voimat ovat saaneet täällä yhä enemmän tilaa samalla, kun noiden voimien vastustajat helposti leimataan vain toiseksi ääripääksi.

Tuomitsen ihmisvihan, mutta toisaalta ymmärrän, että eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus ja turvattomuuden tunne synnyttävät ihmisissä vihaa. Tuota vihaa meidän tulee torjua eriarvoisuutta vähentävällä politiikalla ja ihmisten arvostavalla kohtelulla. On pidettävä lujasti kiinni siitä, että hyvinvoiva yhteiskunta ei määrittele ihmisarvoa kansalaisuuden, ihonvärin, pankkitilin saldon tai työmarkkina-aseman perusteella. Ihmisyyden puolustaminen ei ole vain yksi aate muiden joukossa, eikä vääryyksien edessä vaikeneminen ole tolkun ihmisen merkki. Ihmisläheisten arvojen puolustaminen vaatii joskus rohkeutta, mutta jos minä ja sinä emme sitä tee, niin kuka sitten.

Hyvät ystävät,

Suomen tämänhetkinen hallitus ei edusta minun arvomaailmaani, eikä se edistä suomalaisten yhtenäisyyttä. Hallituksen keskeisimmät päätökset perustuvat ideologiaan, joka suhtautuu vaivalla rakennettuun hyvinvointivaltioon vihamielisesti ja katsoo heikoimmassa asemassa olevien ihmisten olevan merkittävä, tai kenties jopa merkittävin, uhka valtiolle ja sen tärkeimpänä pidetylle tavoitteelle, talouskasvulle.

Erityisesti hallitus haluaa rangaista köyhyydestä ja työttömyydestä. Taustalla on vinoutunut ihmiskäsitys, jonka mukaan työtön on henkilö, joka ei pysty itse huolehtimaan itsestään eikä halua tehdä oikeastaan mitään. Työtöntä pidetään joko laiskana siivelläeläjänä tai passiivisena sosiaalityön kohteena. Työpaikkojen puutteen ilmeistä osuutta heikkoon työllisyyteen ei haluta edes myöntää.

Myöskään tavalliset työntekijät eivät säästy Juha Sipilän hallituksen hyökkäyksiltä. Näyttää siltä, että Suomesta halutaan tehdä yhteiskunta, jossa työntekijöillä ei ole enää mitään mahdollisuutta neuvotella omista työehdoistaan. Työntekijät nähdään vähemmän arvokkaina kuin työnantajat, vaikka todellisuudessa suomalainen yhteiskunta pysähtyisi ilman tavallisten palkansaajien työpanosta.

Kun hallitus pala palalta murentaa suomalaisten työehtoja, joutuvat kärsijöiksi erityisesti naiset. Muun muassa kilpailukykysopimus ja perusteettomien määräaikaisten työsopimuksien salliminen alle 30-vuotiaille työttömille ovat toimenpiteitä, joilla naisten jo ennestään heikompaa työmarkkina-asemaa heikennetään edelleen.

Ystävät,

Suomi on vauras maa, joka elää talouden nousukautta. Olemme yhteiskuntana saavuttaneet tilanteen, jossa meillä on mahdollisuus tehdä valintoja. Niinpä välttämättöminä esitellyt poliittiset päätökset eivät todellisuudessa ole välttämättömiä. Ne ovat arvovalintoja. Ja juuri arvovalinnoista tässä ajassa on kyse.

Arvovalinnoista ja ihanteista.

Ei siitä, mihin suuntaan Suomea on pakko viedä, vaan siitä, mihin suuntaan me haluamme sitä viedä.

Haluammeko valita tien, jossa kansa jakautuu kahtia? Tien, joka lisää vihaa, katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta? Entä haluammeko tuhota viimeisetkin hyvinvointivaltion rippeet?

Vai haluammeko tavoitella tasa-arvoa ja hyvinvointia? Haluammeko koota suomalaiset samaan veneeseen sen sijaan, että heittäisimme osan yli laidan? Haluammeko edistää rauhaa ja huolehtia ympäristöstämme? Haluammeko taata tuleville sukupolville turvallisen, hyvän elämän?

Rakkaat kuulijat,

Nyt viimeistään on se hetki, kun meidän mielestäni on noustava puolustamaan sitä suomalaista järjestelmää, joka on tehnyt Suomesta yhden maailman parhaimmista maista. Tasa-arvo, koulutus, sosiaaliturva, kaikkien saavutettavissa oleva terveydenhuolto ja hoiva – nuo kaikki ovat menestyksemme kulmakiviä, joita ollaan nyt murentamassa. Lapset on asetettu eriarvoiseen asemaan päivähoidossa, nuorten mahdollisuuksia kouluttautua on heikennetty, perusturvaa on leikattu ja osa vanhuksistamme elää täysin epäinhimillisissä olosuhteissa. Kaiken kukkuraksi Juha Sipilän hallitus on tekemässä demokratiaa halveksivan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Edes uudistuksen kovaa hintaa ei pelätä, kunhan rahat menevät oikeisiin taskuihin.

Mikään edellä mainituista toimenpiteistä ei ole välttämätön. Ne ovat arvovalintoja siinä missä esimerkiksi rikkaiden veronkevennyksetkin. Voisimme valita toteuttaa sote-uudistuksen myös niin, että julkisen sektorin rooli palveluiden järjestäjänä ja tuottajana säilyisi vahvana ja palveluketjut eheinä. Voisimme satsata tulevaisuuteen palauttamalla lapsille subjektiivisen päivähoito-oikeuden, pienentämällä ryhmäkokoja ja korjaamalla opintotuen tason sellaiseksi, että jokaisella olisi varaa opiskella. Voisimme turvata paremmin heikossa asemassa olevien suomalaisten perustarpeet nostamalla sosiaaliturvan tasoa sekä tekemällä sosiaaliturvajärjestelmästä vähemmän byrokraattisen ja ihmistä nöyryyttävän. Voisimme myös lisätä resursseja kotihoitoon, jotta jokaisella olisi mahdollisuus arvokkaaseen vanhuuteen.

Ystävät,

Jos tulevat sukupolvet vielä kaikkien hallituksen tekemien koulutusleikkauksien jälkeenkin osaavat lukea, mitä haluaisitte heidän lukevan meistä historiankirjoistaan? Millaisen jäljen haluatte historiaan jättää? Itse haluaisin, että meidät muistettaisiin sukupolvina, jotka vauhdilla muuttuvassa maailmassa pitivät kiinni ihanteistaan ja puolustivat niitä, jotka meinasivat jäädä vahvempien jalkoihin. Ennen kaikkea toivoisin tulevien sukupolvien pystyvän kiittämään meitä siitä, mitä teimme turvataksemme heille elinkelpoisen ympäristön.

Niin kipeältä kuin sen ajatteleminen tuntuukin, on meidän ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomalaisten on pienennettävä ekologista jalanjälkeään ja edistettävä parhaansa mukaan ilmastotavoitteiden toteutumista myös kansainvälisesti. Jatkossa meidän on lisättävä rahaa kehitysyhteistyöhön ja kohdennettava tuosta rahoituksesta merkittävä osa ilmastotyöhön. Myös ilmastopakolaisuuteen on varauduttava. Omassa maassamme meidän on ryhdyttävä isoihin rakenteellisiin muutoksiin edistääksemme vähähiilistä elämäntapaa. Se on meidän vastuumme. Tämä kaikki on tehtävä, mikäli haluamme pitää kiinni nykymuotoisesta yhteiskunnastamme ja taata tuleville sukupolville turvallisen elämän.

Haaste tuntuu valtavalta, jopa mahdottomalta. En kuitenkaan usko sen olevan sitä. Kyse on tahtotilasta. Meidän tulee tehdä valintoja. Meidän tulee kuunnella asiantuntijoita ja kääriä hihamme. Sillä mitä väliä millään tulevaisuuteen satsaavilla toimenpiteillämme on, jos tulevaisuuden yhteiskunta on hädin tuskin elämiseen kelvollinen?

Rakkaat kuulijat,

Puheeni alussa korostin työtä rauhan puolesta. Kaikki tässä puheessani mainitsemat teemat ovat niitä, joihin panostamalla edistämme yhteiskuntarauhaa ja sisäistä turvallisuutta. Vasemmistoliitto on puolue, joka ei huolehdi vain tämän ajan ihmisistä, vaan myös tulevista sukupolvista. Puolueemme haluaa panostaa koulutukseen ja sivistykseen, toimiviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, laadukkaaseen työelämään sekä arvokkaaseen vanhuuteen. Vasemmistoliitto vastustaa eriarvoisuutta ja tekee töitä rauhan puolesta niin Suomessa kuin maailmalla. Vasemmistoliitto on puolue, joka haluaa tuoda kansaa yhteen sen sijaan, että hajoittaisi sitä. Turvallisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Yhdessä me olemme vahvoja.  Voimme saada aikaan muutoksen, mutta ensin meidän on tehtävä valintoja. Toivon, että Suomen kansa päättää ensi kevään eduskuntavaaleissa valita toisin, kuin edellisissä.

Rakkaat ystävät,

Muistovuoden ja rauhan vaalimisen hengessä luen teille vielä lopuksi nämä koskettavat sanat Liisa Ryömän suomentamasta Edward McCurdyn kappaleesta Näin yöllä unta kauniimpaa.

Näin yöllä unta kauniimpaa
kuin ennen milloinkaan,
on sodat täällä loppuneet,
on rauha päällä maan.
Näin neuvonpitoon saapuvan kansojen käskijäin.
He suureen kirjaan kirjoitti nimensä vierekkäin.

He nousivat ja lausuivat:
on tullut aika uus.
On poissa täältä sotilaat,
on sotilaallisuus.
Nyt kaikki kansat riemuitsee,
käy tanssi, laulut soi,
kuin siskot, veljet toisilleen
maljoja juoda voi.
Näin yöllä unta kauniimpaa
kuin en milloinkaan:
on sodat täältä loppuneet,
on rauha päällä maan.

Hyvää vappua!