Kategoria: Yleinen

Kuopiossa oli viime vuonna Aran tilaston mukaan 126 asunnotonta, joista 64 oli pitkäaikaisasunnottomia. Pitkäaikaisasunnottomien määrä on kyseisen tilaston mukaan yli kaksinkertaistunut edellisvuodesta.

Tilastot eivät kerro koko totuutta ilmiöstä, mutta ne antavat suuntaa. Kuopiossa ei ole panostettu riittävästi asunnottomuutta torjuviin palveluihin.

Kuopiolainen asunnottomuus ei välttämättä näy kadulla tai virallisissa tilastoissa. Asunnottomat ihmiset majailevat usein esimerkiksi tuttaviensa luona tai viettävät yönsä asumispäivystyksessä. On vaikeaa kiinnittyä palveluihin tai mihinkään muuhunkaan, jos joutuu päivästä toiseen etsimään väliaikaista suojaa.

Asunnottomuuden torjumisessa olennaista on järjestää riittävää sekä yksilöllistä tukea arjessa selviytymiseen.

Muun muassa ylivelkaantuminen, päihde- ja mielenterveysongelmat ja erilaiset kriisit elämän varrella voivat johtaa tilanteisiin, jossa ihminen ei pärjää ilman tukea ja apua.

Parhaimmillaan asunnottomuuden ehkäiseminen on pitkäjänteistä työtä, jossa ihminen ja hänen elämäntilanteensa huomioidaan kokonaisuutena.

Usein tärkeässä roolissa ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, joiden tehtävänä on kartoittaa kunkin asiakkaansa yksilöllinen tilanne ja auttaa löytämään juuri tuohon tilanteeseen parhaiten sopivat ratkaisut.

Asunnottomuuden poistaminen vaatii kaupungilta ja valtiolta pysyvää sitoutumista tarvittaviin resursseihin ja palveluiden järjestämiseen.

Hyväntekeväisyydellä tilanne ei ratkea.

Laura Meriluoto ja Petri Ruuskanen
Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 15.10.2019

Hyvät kuulijat,

Näin eduskuntavaalien jälkeen on sopiva hetki puhua muutoksesta.

Taannoiset eduskuntavaalit toivat vaalivoiton eduskuntapuolueiden punavihreälle siivelle. Vaalien tulos puhuu selvää kieltä siitä, että äänestäjät pettyivät pahasti Juha Sipilän hallituksen toimiin. Viimeisiä neljää vuotta hallituspolitiikkaa voi hyvällä syyllä kutsua epäonnistuneeksi, eikä Suomella ole enää varaa toistaa samoja virheitä. Liian moni on joutunut niistä jo kärsimään.

Tulevalta hallitukselta odotetaan muutosta, eikä se todellakaan ole mikään helppo tehtävä. Hallitukseen kohdistuu paljon odotuksia, ja paljon lupauksia on lunastettavana. Uuden hallituksen pitäisi kyetä valmistelemaan Suomea lähitulevaisuuden haasteisiin ja tehdä poliittisesti vaikeitakin ratkaisuja, kuitenkin niin, ettei kukaan ei jää heitteille. Päätösten tulee olla oikeudenmukaisia ja inhimillisiä – myös tulevia sukupolvia kohtaan. Lyhyesti sanottuna se, mitä Suomi nyt tarvitsee, on vahva punavihreä politiikkaa.

Toivon näkeväni lähivuosina isoja korjausliikkeitä suomalaisessa työllisyys-, köyhyys- ja ympäristöpolitiikassa. Viimevuosina on tehty lukuisia täysin sietämättömiä arvovalintoja, jotka ovat lisänneet suomalaisten köyhyyttä ja eriarvoisuutta.  

Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä perusturvan tasoa on nostettava ja pieneläkeläisten asemaa kohennettava. Niin sanottu työttömien aktiivimalli tulee kumota. Kenenkään, eikä etenkään huonokuntoisten ikäihmisten, pitäisi joutua seisomaan leipäjonoissa täyttääkseen vatsansa. Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan, ostaako itselleen ruokaa vai tarvitsemansa lääkkeet. Kenenkään ei pitäisi jäädä vaille kotia tai koulutusta. Kenenkään ei pitäisi joutua makaamaan yötä hoivakodin lattialla. On aika palata inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan, sellaiseen, jonka ansiosta Suomi on noussut yhdeksi maailman parhaimmista maista.

On myös aika tunnustaa, että työllisyyden edistäminen työttömiä kepittämällä tai työehtoja polkemalla on lyhytnäköistä ja epäinhimillistä politiikkaa. Suomi tarvitsee hyvinvoivaa ja motivoitunutta työvoimaa etenkin nyt väestörakenteen muuttuessa rajusti. Motivoitunutta työvoimaa  ei saada työväkeä kurittamalla. Paljon järkevämpää on osoittaa arvostusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka pitävät koneiston rattaat pyörimässä.

Suomalaisen politiikan on siis muututtava jo lähivuosina. Sen tulee yhdistää, ei erottaa ihmisiä. Sen tulee edistää tasa-arvoa, hyvinvointia ja sivistystä. Vain siten olemme valmiita kohtaamaan ne valtioiden ja maanosien rajat ylittävät haasteet, joiden ratkaiseminen tulee vaatimaan meistä jokaisen panosta.

Ystävät,

Niin Suomessa kuin muualla maailmalla on tahoja, jotka käyttävät ihmisten pelkoa ja epävarmuutta polttovoimana ajaakseen omia etujaan. Meille halutaan uskotella, että meitä uhkaa jokin ulkoinen vihollinen, jonka torjumalla rakennamme itsellemme idyllisen onnelan. Liian moni meistä nappaa syötin, ja liittyy porukkaan, jossa epämääräinen viha ja raivo sekä niiden kohdistaminen viattomiin uhreihin saa muiden hyväksynnän. Viholliseksi sopii parhaiten sellaiset ihmisryhmät, joista emme tiedä paljonkaan. Faktojen hämärtyessä uhkakuvia nähdään joka puolella, ja rasistinen ja naisvihamielinen liikehdintä saa yhä enemmän jalansijaa. Valeuutisia ei kyseenalaisteta, koska niihin halutaan uskoa.

Kyseinen ilmiö laajenee koko ajan, emmekä voi enää mitenkään jättää sitä huomiotta.

Yksi tärkeimmistä tiedostettavista asioista on se, että keskuudessamme lietsotaan järjestelmällisesti vihaa ja pelkoa, koska joku hyötyy siitä. Yleensä tuo hyötyjä on valtaan hamuava oikeistopopulisti. Ja juuri hänen kaltaisilleen me olemme sekä Suomessa että monissa muissakin maissa antanut liikaa tilaa. Ennemmin tai myöhemmin tulemme maksamaan siitä kovan hinnan, sillä kylmä oikeistopolitiikka, joka perustuu vahvimman oikeuteen, sulkee meistä liian monet ulkopuolelle. Kukaan meistä ei voi paeta vastuutaan, jos päästämme maamme jakautumaan kahtia vahvoihin ja syrjittyihin.

Oikeistopopulismia vastustetaan edistämällä tasa-arvoa, rakentamalla rauhaa ja osoittamalla myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan. Jokainen meistä voi omassa arjessaan toimia vastavoimana vihalle ja katkeruudelle. Kun heikompia sorretaan, meidän tulee sanoa selvästi: tämä ei käy, nyt riittää! Kun joku kärsii hätää, on meidän tarjottava apuamme. Kun näemme epäoikeudenmukaisuutta, emme saa kääntää katsettamme pois. Yksinkertaisesti: meidän pitää välittää toisistamme. Aivan kuten meidän tulee välittää tulevista sukupolvista.

Hyvät kuulijat,

Ilmasto lämpenee. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon. Ihmisiä näkee nälkää ja joutuu jättämään kotejaan. Samaan aikaan toisaalla kerskakulutus on kansanhuvi ja fossiilikapitalismin voittajat määräävät tahdin. Se, joka ei pysy tahdissa mukana, ei ole tärkeä. Ihmisarvo määräytyy kuluttajuuden kautta. Nykyinen järjestelmämme on kestämätön. Elämäntapamme sellaisena kuin olemme siihen tottuneet, on tullut tiensä päähän. Asioiden on muututtava. Tarvitsemme uudenlaisen, tasa-arvoa ja ympäristöä kunnioittavan talousjärjestelmän. Tarvitsemme uudenlaista työtä, uudenlaisia tapoja toteuttaa itseämme. Tarvitsemme rohkeutta.

Muutos nimittäin tuntuu pelottavalta. Pelkäämme luopumista, pelkäämme ottaa askeleita kohti tuntematonta. Pakenisimme mielellämme vastuutamme, koska saavutetuista eduista luopuminen tuntuu niin kovin vastenmieliseltä. Olisi paljon helpompaa elää, kuin ongelmat eivät meitä koskisikaan. Kuitenkin ne koskevat. Ilmastonmuutos uhkaa ruuantuotantoamme, metsiämme, jopa yhteiskuntarauhaa. Ennen kaikkea se uhkaa meistä seuraavien turvallisuutta.

Pian tulemmekin saamaan vastauksen kysymykseen siitä, kumpi lopulta voittaa – mukavuudenhalumme vai solidaarisuutemme seuraavia sukupolvia kohtaan. Itse toivon jälkimmäistä.

Päättäjillä on valtava vastuu ottaa ilmastonmuutos vakavasti. Poliitikkojen on siirryttävä sanoista tekoihin välittömästi. Tarvitsemme järjestelmätason muutoksia, velvoittavia päätöksiä, lainsäädäntöä, kannusteita, ekosolidaarisuutta. Juuri nyt on ekologisen jälleenrakennuksen aika. Siihen päättäjät tarvitsevat kansan tuen. Jokaisen meistä on ymmärrettävä tilanteen vakavuus ja kannettava oma vastuumme muutoksesta.

Onneksi emme kuitenkaan kohtaa näitä valtavia haasteita yksin. Suomi on pieni maa, mutta meillä on mahdollisuus toimia kokoamme isompana vaikuttajana myös globaaleissa kysymyksissä. Euroopan unioni tarjoaa kanavan tähän. Tärkeä tehtävämme on tässä kuussa järjestettävissä eurovaaleissa valita Suomelle sellaiset edustajat, joilla on kykyä ja halua edistää kestävää ja oikeudenmukaista Eurooppaa. Oma puolueeni Vasemmistoliitto tavoittelee Euroopan unionia, joka vahvistaa ihmisten hyvinvointia, pienentää tulo- ja varallisuuseroja sekä tekee työstä ja taloudesta ympäristöllisesti kestävää. Haluamme rakentaa Euroopan ilman pelkoa. Tehtävä on suuri, ja sitä toteuttamaan tarvitaan parhaat voimat. Siksi on todella tärkeää, että jokainen äänioikeutettu käyttää äänensä tulevissa vaaleissa.

Rakkaat kuulijat,

Meidän pitää pystyä kuvittelemaan jotain parempaa, jotta voisimme ryhtyä tavoittelemaan sitä.

En usko, että olemme tähän mennessä pysähtyneet riittävän tarkasti miettimään, mitä kaikkea hyvää voimme saada muuttaessamme elämäntapaamme sellaiseksi, että tulevillakin sukupolvilla olisi mahdollista elää turvassa. Keskitymme liiaksi miettimään, mistä kaikesta meidän pitää luopua. Syyttelemme toisiamme ja synnytämme vastakkainasettelua, kun kukaan ei halua luopua mistään. Selkeät yhteiset visiot puuttuvat. Vaikuttaa siltä, että pelko tukahduttaa kykymme luovaan ajatteluun.

Entä jos hengittäisimme syvään, ja ryhtyisimmekin nyt visioimaan sitä, millaista elämämme voisi parhaimmillaan olla, kun olemme tehneet ratkaisevat muutokset elämäntapaamme. Millaista on elämä fossiilikapitalismin ja tuhoisan kulutusaikakauden jälkeen?

Minä uskon, että uusi elämäntapamme tarkoittaa enemmän laatuaikaa läheistemme kanssa. Se sisältää vähemmän suorittamista ja kilpailua, enemmän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Se tarkoittaa mielekästä työtä, lisääntynyttä turvallisuuden tunnetta, maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta. Uskon, että voimme oppia määrittelemään itsemme ja toisemme jotenkin muutoin, kuin omistamamme materian kautta.

Ja mikä tärkeintä: muutoksen jälkeen pystymme katsomaan tulevia sukupolvia silmiin vailla häpeää siitä, ettemme tehneet mitään.

Ystävät,

Päätän tänään puheenvuoroni Irakista Suomeen pakolaisena tulleen runoilijan ja taiteilijan, Muhaned Durubin, Toiveita- nimiseen runoon. Toivon, että se koskettaa teitä, kuten se kosketti itseäni.

Tänä vuonna ripustan kaikki menetetyt toiveet joulukuusen oksille,
vuosikymmeniä me pidimme niitä lukittujen ovien takana.
Sekoittakaamme aavikon hiekka metsän lumeen. Tanssikoon kukin tyylillään
Laulakoon kukin omia laulujaan.
Täyttäkäämme maljat täyteen toisillemme. Unohtakaamme menneisyytemme.
Ei nimiä,
Ei osoitteita.
Ei titteleitä.
Ei maita.
Me synnyimme vasta tänä vuonna.
Julistamme yhteen ääneen
rakkautta
rauhaa maan päällä.
Eläkäämme tunteja tai vain hetkiä
yhtenä ihmisenä
yhtenä omatuntona.
ilman värejä
ilman rotuja
ilman uskontoja
ilman meitä jakavia rajoja.
Taputtakaamme itsellemme voimakkaasti. Julistakaamme äänekkäästi
kauan eläköön rakkaus
kauan eläköön rakkaus
kauan eläköön ihminen!

Hyvää vappua!

Ilmastonmuutos huolettaa suomalaisia.

Moni haluaa vaikuttaa ja tekee pieniä ja suuria tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Pysäyttämisestä ei enää voida puhua. Vasemmistoliitto haluaa rajoittaa ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen.

Paremman tiedon kannustamina me pyrimme vähentämään yksityisautoilua, lihansyöntiä ja shoppailua. Pyrimme välttämään turhia pakkauksia ja konmaritamme kodeistamme turhaa tavaraa. Useat meistä suosivat kierrätystä, lainaamista, lähiruokaa, pyöräilyä ja julkista liikennettä. Ilmastolakkoilemme, allekirjoitamme vetoomuksia ja kannustamme ilmastolakkoilevia nuoria. No, ihan kaikki eivät, mutta moni kuitenkin. Useimmat meistä arvostavat arjen pieniä tekoja ilmaston ja ympäristön puolesta.

Kuulostaa hyvältä ja näin meidän tulee toimia. Meidän jokaisen on muutettava käyttäytymistämme. Tämä ei kuitenkaan riitä. Muutoksia tarvitaan myös ja erityisesti suuremmassa mittakaavassa. Päättäjillä on valtava vastuu ottaa ilmastonmuutos vakavasti. Päättäjien on aika siirtyä sanoista tekoihin – NYT! Tarvitsemme järjestelmätason muutoksia, velvoittavia päätöksiä, lainsäädäntöä, kieltoja ja kannusteita. Juuri nyt on ekologisen jälleenrakennuksen aika.

Vasemmistoliiton ilmasto-ohjelma – Päästöt alle nollan jo 2030-luvun alussa: https://vasemmisto.fi/ilmastokestavasti-2030-luvulle/

Ilmastovanhemmat: http://ilmastovanhemmat.fi/etusivu/

WWF Ilmastonmuutos: https://wwf.fi/uhat/ilmastonmuutos/

Vaalityötä tehdessä tulee jatkuvasti vastaan erityisesti ikäihmisten pärjäämiseen liittyviä huolia. Vanhusköyhyys, pienet eläkkeet, omaishoitajien jaksamisvaikeudet ja kotihoidon vähäiset resurssit ovat aiheita, jotka puhuttavat. Monia ikääntyneitä huolettaa, mitä on edessä, kun oma vointi heikkenee. Ironisena kommenttina kuulee usein ”toivottavasti se eutanasia hyväksytään ennen sitä”.

Vanhustenhoivan epäkohdat ovat olleet jo pitkään omaisten, hoitohenkilökunnan ja tutkijoiden tiedossa. Vanhustenhoivan tilanne on tuttu minulle myös kaupunginvaltuutettuna ja perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenenä. Olen pyrkinytkin omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että Kuopiossa varattaisiin hoivapalveluihin ja omaishoitajien tukemiseen riittävästi resursseja.

Vuoden 2019 alussa, hoivayritysten laiminlyöntien paljastuttua, vanhustenhoivasta virisi julkisuudessa vilkas keskustelu. Professori Teppo Kröger on arvioinut, että vanhustenhoivassa on jopa miljardin euron vaje. Kun resursseja on yksinkertaisesti liian vähän, on selvää, ettei inhimillinen tai arvokas elämä kaikkien kohdalla toteudu. Palveluiden tuottamisessa katsotaan liiaksi hintaa laadun ja hyvän elämän sijaan.

Suomalaisen vanhuspolitiikan ihanteena on yksityiskodissa vanheneminen, minkä johdosta yhä useampi ikäihminen asuu omassa kodissaan entistä pidempään ja entistä huonokuntoisempana. Tutkijoiden mukaan nykyinen palvelujärjestelmä tukee kotona annettavaa hoivaa huonosti: vaikka laitospaikkoja on vähennetty, kotihoitoa ei ole lisätty.

Viime aikojen hoivakeskustelu on painottunut hoitolaitoksissa ja asumispalveluyksiköissä asuvien ihmisten tilanteeseen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yksityiskotien arki ja kotonaan asuvat avun tarpeessa olevat ihmiset, joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Tutkimusten pohjalta on jo vuosia tiedetty, että heille kodista on vaarassa tulla epämiellyttävä paikka, jos tukea ei ole riittävästi saatavilla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat omaisettomat iäkkäät, jotka ovat muita useammin täysin virallisen avun varassa.

Ihmisten eläessä yhä pidempään on kuitenkin ymmärrettävä myös se, ettei omassa kodissa asuminen ole kaikille mahdollista. Esimerkiksi muistisairaat tarvitsevat usein sellaista hoitoa, jota suuremmillakaan resursseilla ei ole helppoa toteuttaa kotona.

Niin lainsäädännöissä kuin vanhuspalvelujen käytännöissä on taattava se, ettei kukaan jää kotiinsa heitteille. Hoivaan on ohjattava riittävästi resursseja.

Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu jokaisella – Vasemmistoliiton teesit vanhusten hoivan ja hoidon parantamiseksi: https://vasemmisto.fi/teemat-arvot/muut-ohjelmat/oikeus-arvokkaaseen-vanhuuteen-kuuluu-jokaiselle/

Puheenjohtaja Li Anderssonin puhe Ylen vaalitentissä 27.3.2019 (puhe alkaa kohdasta 10:00 min): https://areena.yle.fi/1-4667388

Professori: Suomalainen kotihoito on surkeassa tilassa – naapurimaat satsaavat paljon enemmän: ”Vanhusten elämässä on hyvin suurta kärsimystä”: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/professori-suomalainen-kotihoito-on-surkeassa-tilassa-naapurimaat-satsaavat-paljon-enemman-vanhusten-elamassa-on-hyvin-suurta-karsimysta/7265224#gs.4bj0wb

Tässä on vanhustenhoidon pahin umpisolmu – Tuhannet kärvistelevät kotona ilman riittävää apua: ”Tilanne on kaoottinen”: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1145b317-265d-4520-9b1c-1d4d5dbc1768

Kansalaisaloite: Vanhusasiavaltuutettu edistämään vanhusten oikeuksien toteutumista Suomessa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3838

Huippututkija: miljardi euroa lisää vuodessa nostaisi Suomen vanhushuollon pohjoismaiselle keskitasolle https://yle.fi/uutiset/3-10618988?fbclid=IwAR33lSkdXBGp7YBW_RUVYKAAiusci-NFsIDg3qj2S9FRx0ZhGLk4_EKbEKg

Marja Jylhä: Hoiva vähenee, retoriikka paranee? https://alusta.uta.fi/2017/05/15/hoiva-vahenee-retoriikka-paranee/?fbclid=IwAR3uQ_mZcBCAzubdquq6lmtoxzObI5QWOm6NYPgmzglZ_JQDGgjaqX-oQ54

Korkea koulutustaso ja laadukas tutkimus ovat pitkään olleet yksi Suomen kivijaloista. Suomella on ollut erinomainen maine maailmalla ja Suomen koulutusjärjestelmään on tultu tutustumaan sankoin joukoin.

Opiskelin sosiologiaa Itä-Suomen yliopistossa ja valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2015. Liukuhihnamaisteriksi minua ei voi kutsua, sillä otin opinnoilleni aikaa yhteensä kymmenisen vuotta. Kävin samaan aikaan kokoaikaisessa työssä, ja varmaankin sen takia motivaatio opiskeluun oli välillä heikko. Onnekseni kohdalleni sattui kuitenkin sellaiset laitoksen työntekijät, joilla oli aikaa ja halua kannustaa minua eteenpäin. Mahtaako nykyajan opiskelijoille olla enää tarjolla samaa?

Korkeakoulusektoria on vuosia koeteltu muutoksilla ja leikkauksilla. Viime eduskuntavaaleissa ehdokkaat poseerasivat Koulutuksesta ei leikata -kylttien kanssa, mutta juuri työnsä lopettanut hallitus toimikin täysin lupauksiaan vastaan. Koulutuksesta ja tutkimuksesta on leikattu monella saralla. Koulutuksen ja tutkimuksen on myös usein ohittanut puhe innovaatioista ja kaupallistamisesta.     

Yliopistolta kuuluu, että tutkimuksen ja opetuksen resurssit ovat selvästi aiempaa niukemmat. Yliopistojen perusrahoitusta on leikattu ja valtion rahoitus yliopistoille on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi. Kilpailu ulkopuolisesta rahoituksesta vie ison osan yliopistoyhteisön työajasta ja sisäinen kilpailu myös heikentää hyvää työyhteisöä. Kilpaillun rahoituksen projekteissa vastataan yhä useammin tarkoin määriteltyyn tutkimusaiheeseen. Kilpailtu rahoitus tuo mukanaan aikaa vievää hallintoa. Työ on silppua ja sälää ja akateemisen intohimon korvaa uupumus ja motivaation lasku. Tutkimusta tehdään usein määräaikaisissa työsuhteissa, apurahalla ja epävarmana tulevasta.

Koulutusleikkauksilla Suomi on sahannut omaan jalkaansa. Koulutusleikkausten kanssa samaan aikaan tutkitun tiedon arvostus on yhteiskunnassa laskenut. Poliittinen päätöksenteko on ollut liian suoraviivaista ja hätäistä siihen, että tutkijoita olisi kuultu ja tietoon perehdytty. Netin ja somen valtaa äänekäs huuhaa.

Koulutus, tutkimus ja sivistys ovat selviytymiskeino Suomelle. Tavoitteena voi olla vain erinomaisen laadukas koulutusjärjestelmä ja huippututkimus. Korkeakoulusektorin ja tutkimuksen rahoituksen tulee olla ennakoivaa ja pitkäjänteistä. Tutkitun tiedon tulee saada yhteiskunnassa riittävän arvostuksen ja päätöksenteossa riittävän painoarvon. Asenneilmapiiriä tulee kehittää kaiken maailman dosenttien tutkimusta arvostavaksi.

Lue lisää:

Vasemmistoliiton koulutus-ja tiedepoliittinen ohjelma: https://www.vasemmisto.fi/wp-content/uploads/2018/11/Vas-koulutuspoliittinen-ohjelma.pdf?fbclid=IwAR2fdkfGIv4xdmYDZxFvrlKunsZBFht-zrHBo0sTeSCpmOCzWXnXBtTy-ew

OAJ:  https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2019/oaj-vaatii-korkeakoulujen-murentaminen-on-lopetettava/

Tieteentekijöiden liitto: https://tieteentekijoidenliitto.fi/files/2731/TTL-Professoriliitto_vaalitavoitteet_webversio.pdf

#tiedevaikuttaa #tiedevaalit #koulutuslupaus

”Lapsi tarvitsee huomiota – nykyajan vanhemmat katsovat vain kännykkää!”

”Nää levottomat lapset on just niitä, jotka saa pelata monta tuntia päivässä!”

”Rajat puuttuu – siinä perheessä on kyllä lapset ottaneet vallan!”

Yhteiskunnassa ja vaalikentillä puhuttaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen sekä levottomat koululaiset ja uupuneet opettajat. Olen huomannut, että poliitikot mielellään pesevät kätensä lasten ja nuorten lisääntyvistä ongelmista toteamalla, että syy on vanhemmissa.

Onko hukassa oleva vanhemmuus totta vai tarua? Vaikea sanoa. Vanhempien syyllistäminen ja vanhemmuuden kyseenalaistaminen on ainakin hyvin yleistä. Syyllisyyden taakkaa kantavat erityisesti äidit. Itse asiassa ei ole montaa päivää siitä, kun kuulin sanottavan, että nuoret naiset pitäisi velvoittaa useamman kuukauden lasten- ja kodinhoitokurssille. Ennen oli kuulemma paremmin.

Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaisia. Maailma on moninaisempi ja yhteiskunta sirpaleisimpi kuin ennen. Digitaalinen maailma ulottuu kaikkialle. Naiset kouluttautuvat ja luovat uraa. Suomessa äidit ovat kokopäivätyössä muita maita useammin. Toisaalta myös työttömyys ja syrjäytyminen on ylisukupolvista. Hyvinvointi jakautuu. Tukiverkkoa ja esimerkiksi isovanhempia ei välttämättä ole lähistöllä. Toisaalla työelämän paineet ja toisaalla työttömyys väsyttävät. Työelämän epävarmuus vaikuttaa erityisesti naisiin. Nuoret naiset kantavat paljon huolia. Koulut ovat yhtä suurempia yksiköitä ja luokat aivan liian suuria. Inkluusion myötä mukana on monta erityislasta ilman tarvitsemaansa tukea.

Ovatko siis nykyajan kakarat kurittomia ja onko vanhemmuus hukassa? Mikä on syy ja mikä seuraus? Näkemykseni on, että elämme hyvin erilaisessa maailmassa kuin sukupolvet ennen meitä. Ja yhtä lailla näkemykseni on, että monet tämän hetken ongelmista ovat seurausta leikkauksista ja hyvinvointivaltion alasajosta. On tosiasia, että Suomessa on viimeisinä vuosina tehty todella kovia, lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavia yhteiskunnallisia päätöksiä. Olisi ihme, jos tämä ei näkyisi missään.

Huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi Suomen syntyvyyttä tulisi saada nostettua ja/tai maahanmuuttoa kasvatettua. Meidän tulee muuttaa lapsiin ja vanhempiin kohdistuvaa puhetapaa ja asennetta sekä olla avoimempia monenlaisia perheitä ja elämäntapoja kohtaan. Ennen kaikkea Suomen tulee pitää kiinni hyvinvointivaltion palveluista sekä laadukkaasta ja tasa-arvoisesta koulutuksesta. Ennaltaehkäisy on monin verroin halvempaa kuin uupuneiden vanhempien tai masentuneiden lasten ja nuorten hoito. Hyvinvointivaltion palvelut ovat osa ennaltaehkäisyä. Ihmiset ovat tutkitusti onnellisempia yhteiskunnassa, joka pitää huolta myös heikommista.

Uu­pu­vat van­hem­mat ei­vät toi­vo li­sää lap­sia

https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2018/08/uupuvat-vanhemmat-eivat-toivo-lisaa-lapsia

Kokenut opettaja väsyi koulun levottomuuteen: ”Vaikeinta on, kun en saa apua erityistä tukea tarvitsevalle lapselle”

https://yle.fi/uutiset/3-10127950

Nuorten hyvinvoinnista kaksijakoinen kuva

https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Nuorten-hyvinvoinnista-kaksijakoinen-kuva/1335068

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus kaatui kalkkiviivoilla. Alun perin uudistukselle asetetut hyvät ja arvokkaat tavoitteet eivät sittenkään jaksaneet vetää maaliin saakka. Kokoomuksen niin kutsuttu valinnanvapaus eli palveluiden markkinaehtoistaminen sotki kuvion, vaikka alusta asti tiedettiin sen mittavat ongelmat. Markkinaehtoistamisesta pidettiin kuitenkin jääräpäisesti kiinni sillä seurauksella, että Sipilän hallitus kaatui loppumetreillä.

Mitä sote-työstä jäi käteen?

Muutaman vuoden aikana on pohdittu rakenteita ja yhteistyömalleja, laadittu selvityksiä ja tehty arvokasta kehittämistä. Sote elää jo paikoin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työssä. Yhteistyötä varmasti halutaan jatkaa, vaikka kokonaisuudistus ottikin takapakkia. Monet kehittämisratkaisut lienevät sellaisia, että ne tukevat alueiden omia erityispiirteitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä.

Uudistuksen alkuperäinen idea oli hyvä, ja monet viimeisten vuosien aikana syntyneet ajatukset ja ideat ovat edelleen hyödynnettävissä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ja asiakaspolkujen kehittäminen tulevat uudelleen hiottaviksi uuteen eduskuntaan. Nyt on aika lopullisesti kuopata nk. valinnanvapaus ja tehdä uudistus kansalaisten hyvinvointi edellä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu ja pääasiallinen tuotanto tulee säilyttää julkisella sektorilla. Palveluita voidaan täydentää tarpeen mukaan kolmannen ja yksityisen sektorin tuottamilla palveluilla, kuten tälläkin hetkellä. Laadun ja tasa-arvon takaamiseksi vastuu on syytä siirtää leveämmille hartioille, eli maakunnille.

Pidetään huoli siitä, että uusi sote nousee opikseen ottaneena. Keskiössä hyvinvointi, ei voitontavoittelu.